Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Some legends are told
Some turn to dust or to gold

Tekeminen | "Puhe" | #Ajatukset# | #"Telepatia"# | //Roolin ulkopuolinen huomautus//

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: E.M.

01.05.2019 13:04
Daniel

Kysymykseni myötä jätkä kertoi voivansa mennä sohvalle ja että häntä huimasi. Sen tähden en päästänytkään toista kulkemaan olohuoneen puolelle yksin, vaan talutin Williamin aina sohvalle asti. Siitä luotin toisen sitten löytävän itselleen parhaimman asennon huimauksen helpottamiseksi, ja kävelin keittiön puolelle.
Keittiöstä etsin Damianin tekemän äklösmoothien - joka näytti muuten aivan nimensä mukaiselta - ja samalla kaivoin myös pakastimesta pakastehernepussin. Pyyhettä en turhaan ottanut, ja smoothien Williamille kiikutettuani ja pienellä hymyntyngällä kiitoksiin vastattuani istahdin jätkästä kauemmalle sohvan käsinojalle. Toki olisin voinut istahtaa ihan sohvallekin, kun William päätyi olemaan lähinnä puolimakaavassa asennossa ja siten tilaa jäi sohvalle(?). Tiedä sitä, jos hän kuitenkin tahtoisi käydä kunnolla makoilemaan. Käsinojalla puolittain istuessani en joka tapauksessa olisi tiellä, ja niinpä kevyesti lähdin tuomaan jääkylmää pakastehernepussia varoen vasemman silmäni ihoa vasten. Kertaalleen ehdin kuitenkin vain pussin varoen laskea iholleni ennen kuin jo siirsin sitä taas hieman kauemmas.
Syy siihen ei tosin ainostaan ollut pakastepussin kylmyys ja turpiin ottaneen kasvonpuoliskoni arkuus. Syytä löytyi myös Williamin kysymyksessä, kun hän tahtoi tietää, miksen ollut soittanut hänelle eilen. Se kun sai huomioni paremmin kääntymään jätkään ja tiesin, etten olisi halunnut vastata kysymykseen. Pakko se kuitenkin oli.
"Sä olit Damianin kanssa", huokaisin siten ennen kuin painoin kylmän pakastepussin uudemman kerran kasvoilleni. Pieni irvistys käväisi kasvoillani, mutta pakottauduin haihduttamaan sen näkyvistä.
"Mä en tarvinnut siihen hetkeen sitä, että se sais tietää ja alkais ilkkumaan", jatkoin sanojani, sillä tiesin, ettei lyhyt vastaukseni varmasti riittäisi Williamille. En tiedä olisiko hän ymmärtänyt syytä tekojeni takana. Aivan kuten en ollut varma ymmärsikö tai uskoiko hän vieläkään sitä, etten oikeasti yrittänyt tappaa itseäni.
"Sen lisäksi ajattelin, et se menis aiempaan tapaan mut sit..", lisäsin siksi vielä pääsemättä kuitenkaan lauseessani loppuun. Mitä olisin nimittäin sanonut? 'Mut sit jotain meni pieleen?' Kaikki siinä tuntui menneen pieleen, enkä edes tuntunut osaavan sanoa missä vaiheessa. Niinpä sanani kesken jätettyäni katsahdinkin vain Williamiin pahoittelevasti. Kyllähän toinen tiesi mitä sitten tapahtui.

Nimi: Lehw

30.04.2019 22:51
William

Daniel esti minua koskemasta itseään, mikä kirpaisi sisuksissani. Onneksi kosketus muuttui helläksi, mutta olin jo reaktiomaisesti vetämässä kättäni pois, kun kundi ei selvästi halunnut minun koskevan. Hitto kun kaikki oli niin vaikeaa.
Damian oli lyönyt Danielia, mikä sai katseeni käymään sivussa ja minut huokaisemaan katkonaisesti. Meinasi itkettää uudelleen. En minä halunnut, että elämäni tärkeimmät ihmiset tappelivat keskenään oli Daniel mottauksen ansainnut tai ei. Arvostin kuitenkin sitä, että kundi kertoi eikä vain jättänyt minua ulkopuolelle.
Mitään en silti ehtinyt sanomaan, kun kundi vaihtoi aihetta ja nyökkäsin pienesti. Oli ehkä parempi olla puhumatta Danielin uudesta ruhjeesta. Keskustelisin Damianin kanssa myöhemmin, kun jaksaisin.
"Voisin mennä sohvalle, minua vähän huimaa", vastasin, enkä edes valehdellut. Olin itkenyt kuluneen kahden vuorokauden aikana taas sen verran, että toivottavasti pillittäisin seuraavan kerran joskus hamassa tulevaisuudessa jos koskaan.

Vaikka vähän estelin - joskaan en kovin ponnekkaasti - Daniel halusi taluttaa minut sohvalle(?). Siellä tein oloni mukavaksi asettuen puolimakaavaan asentoon tyynyihin nojaten. Katselin kundin menoa keittiöön ja seurasin toisen liikkeitä tuon tullessa takaisin(?). Smoothien otin vastaan kiittäen. Otin huikan kylmää juomaa ennen kuin avasin suuni. Oli niin paljon kysyttävää.
"Mikset soittanut minulle eilen?" kysyin.

Nimi: E.M.

29.04.2019 22:10
Daniel

William myöntyi kasvojen pesemisen ideaan, minkä jälkeen avustin toisen vessan puoleen. Parhaani mukaan autoin toista, ja vessan puolessa jätkä ilmoitti Damianin tehneen hänelle jonkinlaisen vihersmoothien. Suoraan hän ei sanonut, ettäkö hänen pitäisi se juoda, mutta oletin niin. Itse olisin viskannut moisen vain pois. Sananakin se kuulosti ällöltä.
"Voin käydä hakemassa sen, kunhan olet valmis", vastasin silti jättäen äklösmoothien mietinnät myöhemmäksi. En tahtonut poistua jätkän luota siinä välissä. Samoin en myöskään välittänyt omista vereen kostuneista vaatteistani, mutta sentään kasvojani koetin varoen pyyhkiä kyyneleistä kuiviksi. Vasemman silmän ympäristöä varoin tosin edelleen ja lähinnä vain kosketin silmänalusta sormillani. Siihen tulisi kyllä nätti jälki, jonka alun saatoin nähdä peilin kautta jo siinä vaiheessa. Mitenkään tarkoituksella en tosin peiliin katsonut, kunhan satuin asian vain huomaamaan.
Ja siten kaipa ei ollut ihme, että Williamkin huomasi naamani tilan. Ensin hänen katseensa tosin kävi sotkeentuneen paitani puolessa, mitä kautta jätkä päätyi pahoittelemaan. Ihan turhaan, minunhan tässä piti pahoitella ja suuresti. Suurempia en kuitenkaan ehtinyt asiaan sanoa ennen kuin aihe tosiaan kääntyi naamatilaan.
"Ei mi--", olin sitten automaattisesti vastaamassa samalla kun kohotin käteni estääkseni toista koskemasta kasvoihini. En tahtonut värähtää jätkän kosketusta. Kesken sanahdukseni sanani kuitenkin katkesivat, kun tajusin äskettäiset lupaukset, ja sen, etten voisi toimia vain normaaliin tapaan. Jonkun oli muututtava. Jätkän kädestä otin silti kiinni, mutta koskemisen estämisen jälkeen vaihdoin kosketuksen lempeämmäksi.
"Tai siis Damian kävi. Mut mä kyllä ansaitsinki sen", korjasin sitten sanojani lausuen myös sanat, joita en olisi halunnut myöntää. Olin kuitenkin ansainnut sen. Hemmetti, varmaan enemmänkin, kun otti huomioon, missä kunnossa William oli. En kuitenkaan tahtonut huolestuttaa toista.
"Ja sulle piti saada nyt se smoothie. Tarviiks sun käydä makuulle vai tuutko keittiöön?" jatkoin siksi aihetta vaihtaen. Toki se ei estänyt sitä, etteikö William voisi aiheeseen palata. Tiedä häntä pitäisikö minun kyllä hakea jätkän smoothien lisäksi kasvoilleni myös jäitä. Se tosin tuntui olevan huolilistassani varsin alhaisella sijoituksella.

Nimi: Lehw

29.04.2019 18:09
William

En ollut varma olinko tulkinnut Danielin liikahduksen oikein nyökkäykseksi vai oliko se jotakin muuta. Sanallinen vastaus olisi ollut parempi, mutta toisaalta kundin jatkaessa siitä, että uutta kertaa ei tulisi, huomasin, etten uskonut toiseen tai luottanut hänen sanoihinsa. Halusin uskoa ja luottaa, mutta liian moni takaisku oli saanut minut epävarmaksi. Mitään en kuitenkaan sanonut, kunhan niiskaisin surullisesti ja keskityin hengittämään siinä toisen halauksessa. Ja jatkoihan toinen myös siitä, miten puhuisi, joten ehkä tässä oli vielä valoa tunnelin päässä.
Kun Daniel hellitti otteensa olin jo automaattisesti astumassa huomattavasti kauemmas, jos toinen vaikka tarvitsikin tilaa. Näin ei kai ollut, sillä kundi piti minua käsistä(?) ja se tuntui hyvältä, vaikka en nähnytkään mitään. Toki yritin räpytellä verisiä silmiäni, mutta eipä se maailma oikein muuta kuin punaisena pysynyt.
"Joo", vastasin kommenttiin naamapesusta. Niin piti. Ja sitten minun pitäisi juoda Damianin tekemä smoothie, jotta rautatasoni pysyisivät riittävän korkeana. Olin menettänyt vähän liiaksi verta tässä vuorokauden sisällä.
En vastustellut, kun Daniel pakotti minut perääntymään ja sitten kohti vessaa. Kuljin sokeasti kuin lammas laumansa perässä ja haparoivin käsin tukeuduin lavuaariin ennen kuin kumarruin pesemään kasvoni. Oli aika lähellä, etten kopsauttanut päätäni peilikaapin kulmaan.
"Damian teki minulle jotain vihersmoothieta", ilmoitin, ettei asia vain unohtuisi. Ei minulla varsinaisesti nälkä ollut, mutta serkkuni ei katsoisi hyvällä, jos pistäisin tässä vielä paastollekin.
Pesin myös käteni ja kaulani ja nousin sitten pyyhkimään naamani käsipyyhkeeseen ennen kuin vilkaisin Danielia. Olin sotkenut tuon vaatteet ja pettymyksen aalto kuohahti sisuksissani.
"Anteeksi", sanoin automaattisesti katse kundin paidassa ennen kuin kohotin verestävät silmäni tuon kasvoihin. Hetkinen. "Näytät kamalalta, mitä sinun naamallesi on käynyt?" jatkoin ja olin jo automaattisesti nostamassa kättäni kuin kokeillakseni, oliko sinermä aito. Vaikka miksi ihmeessä se ei olisi. Sitä paitsi varmasti näytin paljon Danielia kamalammalta, mutta en ollut katsonut kunnolla peiliin sitten eilisen, jos silloinkaan.

Nimi: E.M.

29.04.2019 08:40
Daniel

Sanojeni perään William ei heti sanonut mitään ja päättelin hänen yrittävän rauhoittua. Samaan pakotin itsenikin jälleen silmäni sulkien. Miksen ollut eilen odottanut toisen paluuta? Varmasti hänen halaamisensa olisi tuntunut yhtä hyvältä kuin nytkin.
Suunsa sitten avatessaan jätkä kuulosti jo rauhallisemmalta, vaikkakin itku edelleen kantoi äänestä. Hän käski minun puhua hänelle tai oikeammin sanoi, että minun pitäisi puhua. Ei siis käskenyt vaan kehoitti. Silti minä auttamatta nyökkäsin pienesti toista vasten. Minä puhuisin. Tekisin mitä vaan. Siltä minusta sillä hetkellä tuntui, ja tunne onnistui vain vahvistumaan, kun Williamin sanat katkesivat mahdolliseen ensi kerran lopputulokseen. Se myös pakotti minut avaamaan silmäni ja rutistin jätkää hieman vielä lujemmin. Vähät välitin vasemman kyynärvarteni kiristävästä tunteesta, William oli tärkeämpi.
"Mä lupaan, ei tuu ens kertaa", lupasin siinä sitten sanojani ennen nielaisten, jotten menettäisi hallintaa paremmin kuriin saadusta itkusta. "Ja mä puhun sulle. Kerron ihan kaiken mitä sä haluut", sanani jatkuivat ja sillä hetkellä todellakin tarkoitin niitä. Halusin tarkoittaa niitä myös jatkossa, en edes miettinyt toimivani toisin. Niin tahdoin myös jätkän ymmärtävän, minkä takia samalla vetäydyin eroon halauksesta molemmat käteni kuitenkin kosketuksiin toisen kanssa jättäen(?). Carrie oli tunkemassa samassa itseään jalkojemme väliin häntä heiluen, mutten vieläkään huomioinut koiraa lainkaan. Katseeni kun pysyi Williamissa, joka verisen itkunsa takia näytti vain entistä surkeammalta, ja tiesin, ettei hän sillä hetkellä varmastikaan nähnyt itkultaan yhtään mitään. Helposti se yritti tehdä oloni jälleen itseä syyttäväisemmäksi, mutta nekin ajatukset koetin tunkea vain sivuun kuin se olisi korjannut asian.
"Mut sun pitää kyl mennä pesee kasvot", sanahdinkin syrjään työntämäni asian ilmi tuomisen sijaan ja samalla nyyhkäistenkin, minkä perään pyyhkäisin omia itkuisia kasvojani. Vasemman silmän ympäristön jomotuksen takia - ja paketoidun vasemman käden takia - oikean käteni pyyhkäisy kattoi kuitenkin vain oikean puolen kasvojani. Itkeminen tuskin muutenkaan teki hyvää mottauksen takia hieman turvottamaan lähteneelle silmäkulmalle. Itseäni en tosin kuitenkaan siis hetkessä ajatellut, mitä kautta hieman Williamia sisemmäs peruuttaen(?) tönäisin reppuni kokonaan eteisen puolelle ja suljin oven perässäni. Niihkaisten ja nielaisten ohjasin sitten jätkän vessapuolelle toiselle saman tien valmiiksi lavuaarin avaten(?).
Carrie seurasi menoamme iloisesti häntä heiluen ja matkan varrella ohimennen tapautin koiraa päälaelle katseeni koirasta kuitenkin saman tien takaisin Williamiin kääntäen. Kun olinko muka eilen ollut valmis menettämään tämän kaiken? En. Kun en minä tarkoittanut sitä. En tarkoittanut tappaa itseäni. Olin halunnut vain oloni helpottavan.

Nimi: Lehw

29.04.2019 01:07
William

En tiennyt, mitä ajatella. Olin ihan sotkussa. Danielin halaus tuntui kuitenkin hyvältä ja varmaan se olikin se, mikä piti minut kasassa tällä hetkellä. Tai niin kasassa kuin mitä nyt tässä saatoin olla.
Osa minusta tunsi julmaa mielihyvää siitä, että myös Danielia tuntui itkettävän. Osa halusi vain kaiken olevan ohi. Toisen sanoja kuunnellessani minun olisi varmaan pitänyt olla kriittisempi eikä vain niellä kaikkea purematta, mutta olin epätoivoinen ja väsynyt. Halusin, että kaikki olisi paremmin.
Hetken aikaa vain nyyhkin ennen kuin sain hengitystäni tasaantumaan ja itkuani helpottamaan. Kurlasin veristä räkää yhä kundia halaten. Silmiä kirveli.
"Sinun pitäisi puhua minulle", sanoin sitten, kun ääneni ei enää tärissyt. Itku kuulsi silti edelleen äänestäni. En oikein nähnyt vereltä enää mitään, joten minun pitäisi päästä vessaan. Ja sitten ehkä makuulle, sillä verenhukasta johtuva pyörtyminen ei kuulostanut hyvältä idealta. "En tiedä, mitä päässäsi liikkuu. Mitä jos näin käy uudestaan ja ensikerralla... E-ensikerralla..." en saanut sanottavaani loppuun, kun itku kuristi uudelleen kurkkuani ja hiljenin keskittymään hengittämiseen. Mitä jos en olisi ehtinyt nytkään ajoissa? Mitä jos seuraavalla kerralla en ehtisi? Tuntui etten tuntenut Danielia enää, vaikka usein pystyin lukemaan kundia kuin avointa kirjaa.

Nimi: E.M.

29.04.2019 00:22
Daniel

Hetkessä en edes tajunnut, että William halasi minua takaisin vasta viiveellä. Sanat sen sijaan tuntuivat kuin uudemmalta tikarilta sydämeen. Mitä vittua olinkaan oikeasti laittanut toisen kestämään? Itkun kuuleminen ei lainkaan helpottanut omaa silmieni kostumista, ja minun oli pakko avata silmäni, mikä sai minut tajuamaan kuinka kostuneet silmäni jo olivat. Pala tuntui olevan pahasti kurkussa, ja vetäisin syvempään henkeä ennen toisen itkuisiin sanoihin vastaamista.
"Mä en koskaan jättäs sua. En mä pystyis siihen", sanahdin itkun alkaessa kuulua selkeämmin myös omasta äänestäni, vaikken änkyttänytkään jätkän tavoin. Carrien tunsin pörhivän jaloissamme huomiota hakien, mutta siinä hetkessä huomioni riitti vain Williamille. Ensimmäisen kyyneleen sitten vierahtaessa poskelleni saatoin tuntea kuinka viileältä kyynel tuntui kuumottavaa vasenta poskipäätä vasten, ja minun oli nielaistava, jotta sain sanani jatkumaan.
"Mä rakastan sua ja... Mä lupaan, et korvaan kaiken. Teen kaiken paremmaks", jatkoin sitten pitäen sanoissani pienen tauon, jotta saisin pidettyä alkaneen kyynelehtimisen kursissa. Halusin, että toinen lopettaisi itkemisen. Halusin, että hän rahoittuisi. Tekisin mitä vain, että niin kävisi. Saman tien siinä hetkessä en vain tahtonut laskea toisesta irti. Aivan kuin olisin pelännyt, mitä tapahtuisi, jos tekisin niin.

Nimi: Lehw

28.04.2019 23:59
William

En saanut itsestäni mitään irti. Sanoja ei tullut eikä myöskään tekoja. Damian olisi varmasti kehottanut minua paiskaamaan vain oven Danielin naaman edestä kiinni, mutten pystynyt siihenkään. Onneksi kundi teki aloituksen ja kaappasi minut syliinsä. Pitelemäni ovi paukahti vasten seinää samalla kun en vieläkään oikein tiennyt, miten reagoida.
Vasta Danielin sanat saivat minuun eloa. Tyskähdin ja yritin pidätellä itkua, mutta ei se auttanut. Kohotin viimein kädet halaamaan toista samalla kun tunsin kuumien kyynelien valuvan pitkin poskiani. Sotkisin Danielin vaatteet.
"Minä l-luulin, että sinä y-yritin tappaa itsesi. L-luulin, että k-kuolet ja sitten olen t-taas ihan yksin", sopersin nyt jo täristen ja henkeä itkun lomasta haukkoen. Kyyneleet eivät vain loppuneet, vaikka yritinkin rauhoittua.

Nimi: E.M.

28.04.2019 23:39
Daniel

Ovikellon soittamisen jälkeen odotus tuntui ikuiselta. Ehkä se johtui sullotusta ahdistuksen tunteesta tai ehkä William ei tahtonut tulla avaamaan. Ajatus auttamatta vain pahensi tilannetta, ja tunsin jo kuinka tyyneksi mukamas saamani ulkokuori alkoi rikkoontua. Leukaperiä entistä enemmän jännittäen ja hampaitani yhteen purren yritin kuitenkin pitää itseni kasassa.
Sitten William kuitenkin avasi oven. Toinen näytti niin rikki olevalta, ja Damianin sanat mielessäni kaikuen tiesin kyllä miksi. Minun takiani. Koska olin itsekäs paska, joka ei ansainnut Williamia. Tilanne tuntuikin olevan kuin suolaa haavoihin, tai pikemminkin tikaria sydämeen. En tahtonut nähdä toista sen näköisenä. Silti katsettani en voinut siirtää jätkästä, vaikka Carrie tunkikin hiljaisena pysyvän Williamin ohitse luokseni innoissaan. Tosin onneksi koira tekikin niin.
Tuntiessani nimittäin innostuneen koiran tökkäisyn kädessäni ja sitä seuranneet lipaisut tajusin, etten voinut vain seistä siinä. En halunnut vain seistä siinä, ja ripeällä askeleella ylitinkin kynnyksen ja halasin jätkää(?). Ja lujasti välittämättä paketoidusta kädestäni. Laukkuni tiputin samalla lattialle ja suljin silmäni. Minä kun tunsin silmieni lähtevän kostumaan. Olin pahoillani. Olin niin pahoillani siitä kaikesta, mitä olin laittanut toisen kestämään. Mielessäni vilahti ajatus siitä, että olisinkin ansainnut kuolla sen tähden.
"Mä oon niin pahoillani. En enää ikinä tee niin", lausahdinkin siksi ääni väristen. Osin syynä oli sullotut tunteet, jotka pyrkivät purkautumaan, ja osin pelko siitä, että William torjuisi minut. Sanoisi saaneensa tarpeeksi. Sanat eivät tuntuneet olevan millään tapaan riittävät, mutta en tiennyt vain mitä sanoa. Enhän minä edes normaalisti pyytänyt anteeksi.

Nimi: Lehw

28.04.2019 23:19
William

Olin torkahtanut kaoottiseen painajaiseen, kun ovikello soi. Unen rajamailla olin varma, että Daniel oli kuollut tai että minä olin kuollut, mutta lopulta kai kumpikaan ei ollut totta. Meinasin alkaa itkemään heti uudelleen. En vain jaksanut enää.
Nielin kuitenkin kyyneleeni turtaan nyyhkäisyyn ja nousin ylös tassuttaakseni suttuisena ja kalpeana avaamaan oven. Suoraan sanottuna minua ylipäätään pelotti avata ulko-ovi, vaikka Carrie vinkuikin huomiota jalkojeni juuressa.
Oletin näkeväni toisella puolella Damianin, mutta siellä olikin Daniel. Pelko, huolestus ja epätietoisuus paistoivat naamastani samalla kun punareunaiset silmät ja tummat silmänaluseni kertoivat omaa tarinaansa siitä, miten yöni oli mennyt. Serkkuani ei näkynyt missään ja olisin ehkä vähän tarvinnut tuota tähän.
Siinä jumittaessani en saanut sanaa suustani, mutta onneksi koira tunki väkisin tiensä käytävään Danielia tervehtimään.

Nimi: E.M.

22.12.2018 20:01
Daniel

Autoon päästyämme hiljainen tunnelma jatkui, eikä ahdistuneisuuteni kadonnut minnekään Valiumin aiemmista otoista huolimatta. Ei ajatuksieni eikä Damianin takia. Sillä vaikka toinen olikin hiljaa, saatoin aistia, että hän olisi halunnut viskata minut ulos liikkuvasta autosta.
Sitä Damian ei kuitenkaan tehnyt, vaan pääsin ehdin nahoin tutulle parkkipaikalle - jos niin siis saattoi sanoa. Omalla tavallaan siinä vaiheessa kuitenkin odotin helvetinmoista läksytystä. Sitäkään en kuitenkaan saanut, vaikka Damian sammutti moottorinkin. Hän vain lähti nousemaan ylös autosta, minkä seuraamuksena avasin pelkääjänpaikan oven. Tavarani nappasin oikeaan käteeni ja kapusin ulos autosta. Sen enempää en sitten ehtinytkään tehdä tai tajuta ennen kuin pelkääjän puolelle astellut Damian otti minua rinnuksista ja tönäisi selkäni autoa vasten. Tai tokihan kantamukseni tipautin kädestäni, jälkikäteen siis. Osin se tosin oli yllätyskertoimen aiheuttama reaktio ja vain osin tahallinen. Käsien kohottaminen otteesta irti pääsemisen vuoksi jäi kuitenkin siinä vaiheessa vain ajatukseksi, samoin kuin toteamus selän ikävästä pamahduksesta auton koria vasten.
Suoraan sanottuna kun en yhtään edes tajunnut toisen mottaavan minua naamaan, en ennen kuin jo tunsin rystysten iskun silmäkulman ja nenävarren alueella. Ja se isku ei todellakaan ollut mikään pikkuhipaisu, vaan päässäni kyllä heilahti ikävästi ja auttamatta tunsin kuinka iskun ottanutta aluetta alkoi heti särkemään. Iskusta toipumiseen menikin aikaa kallisarvoiset sekunti tai pari ennen kun sain kohotettua käsiäni päästäkseni kauemmas toisesta. Ja siis käsiäni. Minä kun kohotin myös siteeseen käärityn vasemman käteni, tai ainakin yritin.
Yrityksieni kautta sain kuitenkin lähinnä otteen toisen ranteista(?). Damian oli nimittäin saanut jo otettua paremman otteen rinnuksistani, mitä kautta irti pääseminen kunnolla toimivan yhden käden kautta altavastaajan asemasta oli liki mahdotonta. Varsinkin tunnetilastani ja toisen puheiden alusta johtuen.
Ja jälkikäteen mietittynä olisin mieluummin ottanut Damianilta kunnon löylytyksen kuin sanat, jotka sain. Toinen nimittäin laukoi totuuksia päin naamaani aloittaen siitä, että jos mokaisin seuraavan kerran, hän tappaisi minut. Oikeasti. Se ei kuitenkaan ollut sanoista millään tapaa pahin.
Eniten minuun nimittäin tuntuivat osuvan sanat siitä, miten William oli rikki tekosieni takia. Etten ansainnut Williamia. Yhtäkkiä tilanne tuntui olevan kuin toisintoa sairaalalta, siis siltä ajalta kun olin ollut halvaantunut jaloistani. Paitsi, ettei tuolloin Damian ollut fyysisesti kimpussani. Joka tapauksessa ajatukseni tuntuivat olevan tismalleen samaa mieltä Damianin kanssa. Ajattelin vain itseäni, enkä osannut sanoa mitään toiselle vastaan. En edes osannut peittää ahdistusta ja epätoivoa katseestani suuttumuksen alle, vaikka toinen olikin lyönyt minua.
Loput sanat eivät sitten olleet sen helpompia vastaanotettavia, sillä jatkuivathan Damianin äänensävy ja sanojen perimmäinen tarkoitus samalla tiellä. Ja jos Damian ei olisi ollut siinä naamani edessä tai jos en olisi ottanut sairaalassa Valiumia, olisin saattanut jopa lähteä itkemään. Siltä minusta oikeasti tuntui kun muutaman kilometrin pituisen litanjansa jälkeen Damian käski minua painumaan vittuun silmistään ja päästi kovakouraisesti otteensa irti. Sentään hän ei kuitenkaan heittänyt minua sivuun(?), mitä kautta tajusin nojautua eroon autosta vasta toisen askeltua jo auton taakse. Sen perään toimintani sitten olikin hätiköityä ja nopeaa, ja nappasin kamani maasta ennen kuin jo poistuin rivakasti Damianin autosta kauemmas. Ahdistus painoi rinnassani ja jo kahden askeleen jälkeen hengitin suun kautta itseäni rauhotellakseni. Ei sillä tosin, että se olisi toiminut, mitä kautta jouduin vilkaisemaan taakseni kuullessani Damianin avaavan auton oven ja sitä kautta lähteävän(?). Minä puolestani jatkoin matkaani parkkipaikalta kohti kotia. En välittänyt edes silmäkulmani pahenevasta jomotuksesta. Tahdoin vain Williamin luokse.
Kerrostalon aulaan ehdittyäni hätäilty askellukseni tuli kuitenkin pysähtyneeksi muutaman askeleen aikana. Damianin sanat pääsivät nimittäin toistumaan ajatuksissani, mitä kautta ajatus kotiin menostakin tuntui alkavan ahdistaa. Entä jos Williamkin olisi tajunnut, etten ansainnut häntä? Entä jos hän katsoisi saaneensa tarpeekseen minun palatessa ahdistus kurkussa? Entä jos vain taas kaataisin tämän kaiken toisen niskaan? Niihin ajatuksiin pysähdyin varmaankin muutamaksi minuutiksi.
Yhtäkkiä havahduin nimittäin ylempää tulleisiin askelten ääniin, mikä sai minuun vauhtia. En tahtonut törmätä kehenkään. Onnekseni - jos niin saattoi siis millään tapaa tässä tilanteessa enää sanoa - pääsin hissiin saman tien ja suljin hissinovet nappulasta. Kukaan ei ehtinyt nähdä minua. En edes minä itse, sillä vältin hissin takaseinän peiliin katsomisen. Tiesin näkemättäkin, että vasen silmäkulmani oli lähtenyt punoittamaan ja tummenemaan. Ja varmaan myöskin turpoamaan, jos jomotuksen tasosta saattoi mitään sanoa.
Ylöspäin matkani jatkui kuitenkin vasta lyhyen pohdinnan jälkeen. Lähinnä vain koetin sulloa ahdistukseni jonnekin alas, mikä tuntui päin vastaisesti vain lisäävän painoa rinnassani. Se kuitenkin tuntui ainoalta keinolta, joten päätin vain purra leukojani yhteen päätöksen pitääkseni samalla kun hissi pysähtyi ja ovet avautuivat. Kämpän ovella tarvitsin kuitenkin uudemman hengähdystauon ennen kuin soitin ovikelloa. Avaimia minulla kun ei ollut mukanani(?). Ei, vaikka kuinka olisin toivonutkin olevan.

Nimi: Lehw

20.12.2018 15:14
Damian

Odotin, että mänttipää saisi asiansa hoidetuksi, minkä jälkeen marssin takaisin autolleni. Daniel olisi toki voinut siirtää minun makuuni vähän nopeammin tossua toisen eteen, mutta mentiin sitten etanoimalla. Saisipa William ainakin enemmän aikaa kasata itseään tai mitä lie.
Autolle päästyäni istuin suoraan kuskin paikalle valmiina lähtöön. Kun arvoisa melkeis sulhaspoika päätti istuttaa takapuolensa alas ja vyötti itsensä kiinni istuimeen, starttasin auton ja peruutin pois parkkiruudusta. Sen jälkeen matka jatkui hiljaisuudessa, mutta pidin huolta siitä, että kanssamatkustajallani oli koko ajan sellainen fiilis, että kusessa oli. Koska niin hän oli. Aivan helvetin kusessa, sillä minä en katselisi tällaista enää. Williamilla oli lehmän hermot ja niin pois päin, tuo sieti vaikka minkälaista paskaa lappoi niskaan, mutta kyllä serkunkin sietokyvyllä oli rajansa. Ja jos otti huomioon, miten mulkku hänen porukkansa olivat olleet, poika ansaitsi parempaa.

Kun pääsin takaisin kaksikon talon parkkipaikoille, sammutin autoni ja nousin ulos. Vieläkään en sanonut Danilelille mitään, mutta kiersin ystävällisesti auton toiselle puolelle, ja heti, kun toinen pääsi kunnolla seisovilleen, nykäisin miestä rinnuksista ja tömäytin selkä vasten upeaa mustaa urheiluautoani(?) välittämättä mahdollisista naarmuista tai lommoista. Heti sen perään mottasin Danielia tuntuvasti nyrkillä naamaan(?) ennen kuin otin jälleen paremmin kiinni toisen rinnuksista(?) valmiina kuitenkin puolustamaan itseäni, jos toinen päättäisi alkaa rettelöitsemään pahemminkin. Vastaväitteille en lotkauttanut korvaanikaan.
"Jos sä mokaat tän, niin mä tapan sut", aloitin kylmästi ja sellaiseen äänensävyyn, että tästä oli leikki kaukana. "Ja oletan, että sä ymmärrät, että mä en puhu lämpimikseni."
"Koska koko viime yön mä oon saanu siivota sun sotkuja ja pitää Williamia kasassa ja se on edelleen ihan helvetin rikki koska sä oot tommonen itsekäs vittupää, joka ei ymmärrä, mitä on hopeatarjottimella saanu. Koska sä et helvetti vieköön ansaitse Williamia. Et mitenkään päin. Et ikinä, jos multa kysytään."
"Mutta koska se näyttää rakastavan sua, niin saat vittu kerätä ittes ja pyytää anteeks ja kertoa, että sä välität siitä, koska nyt se ajattelee, ettei sua kiinnosta mikään, mitä se tekee, etkä arvosta sen panosta. Ja otat sen pääs pois sieltä perseestäs ja ajattelet joskus jotakuta muutakin kun vaan ittees. Koska William ei ajattele ikinä muuta kun sua ja sun tunteita, minkä takia se on taas ihan saatanan paskassa jamassa", kerroin suoraan. "Eikä se tietenkään myönnä sitä sulle, koska yhyy byhyy sulla on joku naarmu kädessä ja pari tikkiä ja voit niin huonosti, että sua pitää vaan hoivata ja unohtaa samalla kaikki omat tarpeet." Koska niin William teki. Eikä noiden kahden jutussa ollut muutenkaan minkäänlaista kontrollia. Jumalauta.
"Joten vaikka sulla on ongelmia ja paskaa, niin saat luvan miettiä aika helvetin tarkkaan miten käyttäydyt jatkossa ja miten kohtelet mun serkkua. Koska väärillä valinnoilla on seurauksia, voit luottaa mun sanaan." Katseeni oli kylmä ja täynnä vihaa.
"Ja nyt saat luvan painua vittuun mun silmistäni", lopetin ja päästin kovakouraisesti irti raukkapahan rinnuksista. Sen perään marssin takaisin kuskin paikalle valmiina lähtemään vaikka omaan kotiini hetkeksi. Päiväunet olisivat nyt paikallaan.

Nimi: E.M.

14.07.2018 12:59
Daniel

Damianin vastaus ei tietenkään voinut edelleenkään olla tahtomani. En nimittäin tilannut näsäviisastelua ja vittuilua, mikä sai minut puremaan poskihampaani yhteen samalla kun katseeni kääntyi toisen puoleen. Sen enempää ärtymys pelleilyihin ei kuitenkaan päässyt näkymään kasvoiltani ahdistuksen seasta. Ei edes sen perään kun toinen komensi minut vain vaihtamaan vaatteeni, että pääsisimme lähtemään.
Siinä tilassa en kuitenkaan oikein tiennyt mitä sanoa enää vastaan. En minäkään tahtonut vetkutella, mutta tahdoin tietää, missä mentiin. Minun piti saada tietää, missä mentiin. Sitä Damian ei kuitenkaan suostunut kertomaan, joten ahdistukseni onnistui vain jatkumaan. Enhän minä saattanut uskoa, että kaikki menisi hyvin.
Niinpä pahimpia vaihtoehtoja mielessäni pyöritellen siirryin vaihtamaan vaatteet, mikä vasemman käteni tilanteen takia tuntui haastavalta. Mieluusti olisin ottanut Williamin avuksi, kuten eilen. Tai edes tänne paikalle. Nyt jouduin kuitenkin tyytymään käytännössä yhden käden apuuni, minkä jälkeen tungin tavarani vaihtovaatekassiin ja pääsimme lähemmäs sairaalasta lähtöä.
Tiskiltä kotiutuksen yhteydessä sain vielä mukaani kotihoito-ohjeet sekä puhelinnumeron, johon voisin soittaa, mikäli kokisin myöhemmin tarvetta satuttaa itseäni enkä saisi omaa terapeuttiani kiinni. Lapun tungin lähinnä vain taskuuni. En minä nimittäin mihinkään soittaisi. Ei tällaista kävisi uudestaan, Williamin takia siis. Ei saisi tapahtua, huolimatta siitä olisinko kyseisellä hetkellä pystynyt edes lupaamaan, etten satuttaisi enää itseäni. Sitä en kuitenkaan ääneen sanonut, mitä kautta pääsimme lähtemään.
Ja sitä hetkeä en olisi myöskään kaivannut. Matka sairaalasta parkkipaikalle oli nimittäin varsin hiljainen(?) ja lähinnä vain seurasin Damiania muutaman metrin jäljessä kulkien(?). Toisaalta enpä tahtonut puhuakaan toiselle, mutta ajatuksieni kanssa oleminen ei oikein ollut sen parempikaan vaihtoehto. Automatkasta tulisi varmasti vittumainen. En edes pitänyt toisen autosta.

Nimi: Lehw

14.07.2018 10:49
Damian

Tietenkin tiesin, että Daniel olisi kaivannut jonkinlaista muutakin informaatiota tilanteesta. Mutta ettäkö ojentaisin tilannepäivityksen toiselle nyt heti hopealautaselta? Ehei. Poika saisi ensin vähän kärvistellä ennen kuin läväyttäisin faktat pöytään. Sitten hän saisi kärvistellä vähän lisää, sillä olin aika helvetin valmis toisen perseilyyn.
"Ajattelin, että yllättyisit silleen iloisesti siitä, että sait mut Willin sijaan", vastasin toisen uteluihin ja vilautin näsäviisasta hymyä. Vittuiluni paistoi kilometrien päähän. Kyllä meistä molemmat tiesivät, että Williamin Daniel olisi halunnut. Mutta William ei ollut ajokunnossa. Eikä Danielinnäkemiskunnossakaan, jos minulta kysyttiin, mutta siihen en valitettavasti voinut vaikuttaa mitenkään.
Sitä paitsi miten idiootti Daniel oikein oli? Jos William ei haluaisi häntä nähdä, tuskin hän lähettäisi minua hakemaan Danielia. Tai siis itse itseni olin lähettänyt, mutta joka tapauksessa. En minä olisi toista tullut hakemaan, jos William olisi polttanut päreensä Danielin suhteen. En ollut niin hyväsydäminen aivottomia mulkkuja kohtaan. Noup. Olisin jättänyt Danielin ihan vain oman onnensa nojaan ja hommaamaan kyytinsä miten nyt taitaisikaan.
"Joten vaiha vaatteet, niin mennään. En mä tullut tänne vetkuttelemaan."

Nimi: E.M.

09.07.2018 22:34
Daniel

Huoleni ja ahdistukseni tuntuivat kasvavan, kun Damian ei vastannut saman tien kysymykseeni vaan kulutti aikaa astahtamalla paremmin huoneen puolelle. Ja heittämällä minua kangaskassilla. Mieluustihan tosin olisin sanonut, että sain kassin väistettyä, mutta asentoni takia se oli aikalailla mahdotonta. Varsinkin kun toinen käsi oli paketissa ja kantositeessä. Halpamainen temppuhan se oli siten suoraan sanottuna, mutta tilanteen jatkot estivät aiheesta suuttumisen, vaikka ärtymys nyt koettikin lyhyesti pukata kasvoilleni.
'William on kotona.' Se nimittäin oli ainut sanallinen vastaus kysymykseeni, ja käsien ristinnästä päätellen enempää tietoa ei ollut tulossa. Vaikka siis varmastihan toinen tiesi, mitä ajoin takaa kysymykselläni.
"Ja?" sanahdin siksi kuin Damianin puolesta lausettani kiireisen kysyvästi jatkaakseni, minkä jälkeen oikaisin jalkojani ja käänsin huomioni kangaskassiin, joka oli minuun osumisen jälkeen laskeutunut sängylle pienen matkan päähän minusta. Oikealla kädellä kurkotin kassin itselleni sen sisällön tarkastaakseni. Williamin idiootti serkun vastauksesta ei nimittäin ottanut selvää, mikä tilanne oli ja mistä sitä tiesi, jos jätkä oli vaikka potkinut minut pihalle? Jos kassissa olisi jotain muutakin kuin vaihtovaatteet? Mitä vittua minä sitten tekisin? Siksi kassin sisältö piti saada selville, mutta tilanteelta en vain voinut pitää suutani kiinni ja antaa Damianille mahdollisuutta vastata välissä.
"Eikö se tahdo nähdä mua? Ei mulle sanottu, ettei se tuu", jatkoin ja sanojeni välissä käytin ahdistuneen katseeni toisen puolessa ennen kuin sain tyhjennettyä kangaskassin sängylle. Samassa katseeni kun tipahti kassin sisältöön, joka onneksi koostui vain vaihtovaatteista. Ihan jopa siis pinkan lävitse käymisenkin jälkeen. Suurikaan huojennus se ei silti ollut.

©2019 ✗ ZEΔLWICK ✗ - suntuubi.com