Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Some legends are told
Some turn to dust or to gold

Tekeminen | "Puhe" | #Ajatukset# | #"Telepatia"# | //Roolin ulkopuolinen huomautus//

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Lehw

25.09.2017 22:05
William

Kohotin hiukan kulmiani samalla kun siirsin katseeni kundin huulista ylemmäs silmiin. Kohteliaisuus? No ehkä siellä välissä, mutta ei kunnollinen. En kuitenkaan pystynyt sanomaan mitään vastaan, sillä Danielin hymyily tuntui vetävän kuvitteellista mattoa jalkojeni alta. Hyvä siis, että istuin jo sängyllä, koska muuten oloni olisi tuntunut entistäkin hatarammalta.
Kundin hymy tuntui edelleen olevan asia, jonka suloisuudesta en tuntunut pääsevän yli. Lisäksi se sai minut automaattisesti hyvälle mielelle ja hymyilemään itsekin. Tai no, mieluiten olisin halunnut halata ja suukottaa toista. Minkä tietty voisin ihan totta tehdäkin.
Niinpä vilkaisin jälleen toisen huulia ja hetken mielijohteesta kumarruin Danieliin päin ja suukotin häntä kevyesti huulille(?) ennen kuin vetäydyin taaksepäin. En kuitenkaan niin kauas, että olisin voinut katsoa Danielia silmiin katsomatta itse kieroon, ja käytännössä katsoen hengitimme nyt samaa ilmaa välissämme(?). Katseeni pidin edelleen alhaalla, toisen huulien suunnassa.
Pienikin suukko oli saanut minussa aikaan kutkuttavaa kihelmöintiä ja pientä jännityksen poikasta, sillä siitä oli niin kauan, kun olin viimeksi suukottanut Danielia huulille. Poskelle ja otsalle kyllä, mutta en huulille. Hetken verran tuntui jo vähän siltä kuin olisimme aloittaneet koko suhteen uudelleen ja äsken tapahtui jonkinlainen uusi ensisuudelma. Paitsi että se kuulosti vähän tyhmältä ja siirappiselta omiinkin korviini.
Kirin huuliemme välin uudestaan umpeen(?) ennen kuin Daniel ehti väittää mitään vastaan(?) ja aloin liikuttaa huuliani tunnustellen, kuin tiedustellen halusiko Daniel ylipäätään suudella minua. Samalla toivoin, että hän halusi, sillä minä kaipasin tätä. Mutta osa minusta pelkäsi, ettei hän haluaisikaan ja torjuisi minut. Sitä en tiennyt, mitä tekisin, jos kundi ei vastaisikaan suudelmaani.

Nimi: E.M.@phone

25.09.2017 00:22
Daniel

Ilonpilauksen näsäviisailuni yksinään olisivatkin sitten ehkä aiheuttaneet, mutta ainakin paikkaukseni saivat jätkän hymyn palautumaan. Viimeinen virke tosin sai Williamin tuhahtamaan, minkä perään jätkä oikein pyöräytti silmiään ja tönäisi minua kevyesti. Koska toisen hymy oli kuitenkin noussut takaisin - eikä tönäisy oikeasti ollut edes kova -, onnistuin reagoimaan tilanteeseen lähinnä huvittuneesti.
Siten kasvoilleni nousikin selkeämpi hymy, joka sai huvittunutta sävyä sekaansa, ja siis ihan vaikka katseeni jätkän puolessa pidinkin aiempaan kertaan verrattuna. Hymyn tasosta katseen pitäminen toisessa ei tosin johtunut, sillä siinä selkeämmän hymyn kanssa minusta olisi pitänyt tuntua kaiken järjen mukaan typerämmältä. Ehkä se siten oli vain tilanne, sekä se, että keskityin oman hymyni sijaan enemmän Williamiin. Kun ei kait ajatuksilta havaitsematta niin sanotusti jäänyt voinut aiheuttaa typerää tunnetta. Tai ei ainakaan, ellei joku sitten mainitsisi siitä. Tosin silloin asia olisi huomioitu ajatustenkin puolesta. Nyt joka tapauksessa mitään moista ei käynyt, ja ainoastaan reagoin jätkän sanattomaan vastaukseen.
"Älä nyt, se oli kohteliaisuus", vastasinkin kuin toinen ei olisi mukamas paljastuksiani oikein. Hymyni ja huvittuneen äänensävyni takia vitsintyngästä ei kuitenkaan oikein voinut erehtyä, ja katseeni pitäytyessä Williamin kasvoissa voimistunut hymyni onnistui jopa säilymään hengissä. Huvittuneena mutta hengissä kuitenkin.

Nimi: Lehw via känny

24.09.2017 23:14
William

Danielin piti näköjään väkisinkin lähteä nälvimislinjalle, mikä vähän söi hymyäni, kun vilkaisin toisen kasvoja. Hetken verran jopa mietin kannattaisiko minun ottaa itseeni. Minä kuitenkin olin pitkästä aikaa puhtaasti onnellinen, ja kundin reaktio oli tuo.
Sentään Daniel näki parhaaksi muuttaa äänensävyään, joko hymyni lieventymisen tai sitten jonkun muun syyn takia. Uuden virkkeen alun takia hymy teki paluun, vaikka lisäyksen myötä tuhahdinkin. Lisäksi pyöräytin silmiäni ja tönäisin hyvin kevyesti Danielia samalla kainalon alta menevällä kädellä(?). Ihan vain protestiksi hänen sanoilleen.
Sen perään käänsin katseeni takaisin Danielin kasvoihin. Silmien kautta katseeni käväisi kundin huulissa ja ohimennen mietin jälleen hänen suutelemistaan. Tuntuisiko se yhtä hyvältä kuin mitä saatoin muistaa..?

Nimi: E.M.

24.09.2017 18:26
Daniel

Sängyn reunalle istahtaessani William sai ruhonsa sentään kyynärpäiden varaan ja vilkaisi minua. Sen onnellisen hymynsä kanssa siis, minkä jälkeen jätkä siirtyi viereeni jalat koukussa istumaan. Se ei tainnut tosin riittää toisen onnellisuuden tasolle, sillä siitähän William koukkasi kätensä kainalo alitse ja hamusi sormensa omieni lomaan kädestäni kiinni ottaen. Veto sai katseeni käväisemään käsiemme puolessa ja samalla koukistin hieman omia sormianikin otteeseen vastatakseni ennen kuin katseeni palasi jätkän puoleen.
Ja vaikka itse en ollut yhtä lähelle toista hakeutunut, en minä siitä mihinkään livohkaan yrittänyt. Ärtymykseni oli jo kaikonnut aiemman hymynhäivän vilautuksen myötä, ja jätkän hymyillessä hetken leveämmin katseensa Carrien puolesta minuun käännettyä sama hymynhäivä teki paluun. Sen seuraamuksena tosin käänsin katseeni eteenpäin makkarin sisustaa selaamaan, kun tyhmältähän se kasvotusten hymyili tuntui.
Sitä paitsi eihän William ollut edes vastannut heittooni. Ellei tietenkin kädestä pitäminen ollut sanaton vastaus ja merkki siitä, ettei hän sänkyä valtaisi, minkä toteamisesta ajatukseni eksyivät siihen tosiasiaan, että huone todellakin oli makkarimme. Ei oikeasti enää sairaalaa, hoitajia tai saati Farrokin typeriä opiskelijoita. Vain minä, William ja elukat. Ja vaikka asia nyt olikin positiivinen, omiin ajatuksiini hetkeksi jumahtamisen takia hymynhäiväni tuli hiipuneeksi. Ja sitten William avasi suunsa.
Jätkän sanojen aloitus saikin minut havahtumaan ajatuksistani ja katseeni käännähti äkisti toisen puoleen. Toisen katse lipui kuitenkin sormiemme puolessa lauseen jatkuessa ja kääntyessä jonkin sortin onnellisuuden tunnustukseksi. Ilmeisesti jätkää hymyilytti ihan väkisin.
"Joo, ihan kuin en ois huomannu", se saikin minut vastaamaan näsäviisaasti, sillä oikeasti. Ihan kuin moinen asia olisi voinut jäädä minulta havaitsematta, mitä todentaakseni katseeni kääntyi jätkästä pois päin. En tosin tahtonut olla ilonpilaaja - tai ainakaan nyt pilata jätkän hyvää mieltä -, joten siinä katseeni muualla käyttäessäni pyöräytin jätkän sanoja päässäni ennen kuin avasin suuni uudestaan. Ja sen näsäviisaan äänensävyn unohtaen.
"Mut kivahan sut on nähdä hymyilemässä. Kunhan et vaan ammu ylitse", totesin katseeni Williamiin palauttaen ja jatkaen jälkimmäisen lausahduksen lähinnä tavasta. Kuin en olisi voinut ilman pehmennystä sanoa moista. Niin se tosin jopa saattoi oikeasti olla.

Nimi: Lehw

24.09.2017 01:57
William

Aivan kuin pyynnöstä Daniel saapui makuuhuoneeseen. Kuulin toki toisen lähestyvät askeleet, mutta ei se estänyt minua yhä hymyilemästä katolle. Toisaalta hymyilyni ei tainnut olla Danielille ongelma, vaan se, että mukamas leveilin sängyllä. Vaikken siis ollut edes keskellä sitä. Kundin äänensävystä oli kuitenkin pääteltävissä, että olin joko saanut anteeksi tai sitten toinen oli muuten vain leppynyt, mikä sopi minulle vallan mainiosti.
Toisen istahtaessa sängylle nousin kyynärpäitteni varaan ja vilkaisin toista. Koska toinen ei vaikuttanut mitenkään päin ärtyneeltä(?), onnellinen hymy palasi naamalleni. Sen perään hinasin itseni kundin viereen sängyn reunalle, mutta pidin jalkani koukussa toisin kuin Daniel, joka oli päästänyt säärensä roikkumaan laidan yli.
Sujautin käteni kundin kainalon alitse, jotta saisin hamuttua hänen sormensa omieni lomaan(?). Koko toimituksen ajan suupielissäni kareili pieni rauhallinen ja onnellinen hymy, ihan kuin en voisi lopettaa, vaikka haluaisinkin. Katseeni käväisi käsissämme(?), sitten Carriessä ja lopulta vilkaisin Danielia(?), jolloin väkisinkin hymyilin hetken leveämmin. En oikein aluksi edes osannut sanoa mitään, niin oudon absurdilta tällainen onnellisuus tuntui etenkin nyt, kun olin ollut kauan stressaantunut ja ahdistunut milloin mistäkin. Silti se tuntui hyvältä samoin kuin tuntui hyvältä istua siinä Danielin vieressä ja pitää häntä kädestä.
“Tiedätkö”, aloitin kääntäen katseeni takaisin sormiimme(?). “Olen niin tavattoman onnellinen tästä kaikesta, etten tiedä, miten päin pitäisi olla.”
“Hymyilyttää väkisinkin”, lisäsin niin kuin Daniel ei olisi voinut huomata sitä jo aikaisemmasta käytöksestäni.

Nimi: E.M.

24.09.2017 00:16
//KÖHKÖH//

Chin Ho "Cho"

Raskastuneen hengitykseni välistä mieleni olisi tehnyt hymyillä muutaman hieman kuuluvamman voihkaisun kantautuessa Valentinin suusta. Lähinnä hymy jäi kuitenkin ajatuksen asteella, koska Valentin ei ollut todellakaan ainoa, joka tilanteesta nautti.
Niinpä toisen äänähdysten tihentyessä tihentyivät myös omat nautinnolliset henkäisyni ja voihkaisuni. Miehen läheltä en edes miettinyt kohottuvani ylemmäs, jottei toisen käsien kautta tullut kosketus vahingossakaan taukoisi, ja otsani jätin toisen ihoa vasten. Siihen se sitten myös oikeastaan jäi miehen tullessa, mitä en voinut olla ohittamatta kolmesta asiasta johtuen. Ensinnäkin kuulin nimittäin Valentinin voihkaisujen, tunsin toisen jännittyvän ja kolmanneksi tunsin toisen tulevan osin myös iholleni(?). Kait se haitta läheisyydestä oli, vaikka en asiaa haitaksi katsonut. En tässä tapauksessa, vaikka olisin sitä ehtinyt miettiäkin.
Sillä mitään varsinaista mietintä aikaahan en tilanteessa saanut, vaan päädyin itsekin tulemaan aikalailla heti toisen perään. En edes ollut kyllä varma päästinkö itseni laukeamaan vai tapahtuiko se vahingossa, tosin lopputulokseenhan se asia ei vaikuttanut. Nautinto oli joka tapauksessa saavuttanut huippunsa ja sen perään silmänräpäyksessä ilmestyi hurmos, jonka alaisena kykenin lähinnä - parin hengenvedon jälkeen - vetämään itseni pois toisen sisästä silkalla lantion ja jalkojen liikahduksella(?).
Ja totta puhuen siinä hetkessä unohdin, että minun piti leikkiä olevani töissä. Siksi en liikkunut saman tien toisen yläpuolelta mihinkään, en edes otsani nojausta toiseen katkaistakseni, mitä kautta raskas hengitykseni pääsi tuntumaan toisen iholla(?). Ei Valentin nimittäin työntänyt minua pois(?), ja oikeastaanhan toinen piti tulemisestaan huolimatta edelleen otteensa minusta(?). Miehen lähellä tuntui vain niin hyvältä olla ja tasata hengitystä. Toki hiljalleen tunsin Valentinin hellittävän otettaan(?), mitä kautta sain lopulta otsani kohotettua eroon toisen solisluun tienoilta(?). Ja vaikka kohottauduinkin hieman etäämmelle toisesta, ei muutos ollut järin suuri(?). Ei ennen kuin katseeni päätyi Valentinin kasvoihin.
Koska...niin. Siinä välissä muistin asian. Minun piti leikkiä olevani töissä eikä vapaa-ajalla nautintoa hakemassa. Ei tosin missään nimessä sillä, ettäkö Valentin olisi muka kelvannut ulkonäön puolesta vain työn sisäiseksi panemisseuraksi. Ei se oli kaukana siitä, sillä nuori mies oli omaan silmääni varsin hyvännäköinen ja seksikäs, kuten olin jo varmasti aiemmin ajatuksissani todennut. Edelliskerta oli kuitenkin ollut työajalla, ja yhteys siitä työhön oli vain siksi helposti muodostuva. Ja se jos jokin sai minut puremaan alahuultani samalla kun kohottauduin suoremmille käsille ja päästin siten enemmän ilmaa väliimme(?). Toisen päältä en kuitenkaan kirjaimellisesti vielä poistunut.
Yleensä työn suhteen kun asia oli yksinkertainen. Homman tultua valmiiksi harvemmin kukaan jäi huoran alle tai päälle, ainakaan pidemmäksi ajaksi. Siten tässä nyt kuitenkin tuntui puolestani käyneen, ja äkkiä tunnuin unohtavan miten viime viikolla olin miehen kanssa toiminut. Että olinko silloin jäänyt hidastelemaan toisen antamia vinkkejä seuraten vai vetäytynyt pois nopeammin. Kasvoiltani tai eleistäni en kuitenkaan päästänyt mitään mietteistäni näkymään. Ehkä kaikki oli edelleen kunnossa eikä Valentin tajuaisi mitään? Siten katseeni käväisikin nuoren miehen kasvoista tämän sotkeentuneella vatsalla(?), mistä tunnuin saavani idean tilanteen pelastamiselle. Katseeni siis palautin seuraavaksi Valentinin kasvojen puoleen.
"Haluatko, että haen paperia ja vähän siistin sua?", kysyin alahuulestani irti laskettuani ja kuin mitään ei olisi vialla, minkä perään kohotin toisen suupieleni vinoon hymyyn. Osin hymy oli hurmoksen takia aito, mutta tajuamiseni takia se oli osin tekaistu.
Äkillinen toisen luota pois hyppääminenkään ei nimittäin olisi ollut sopivaa - enkä sitä olisi halunnut missään nimessä tehdäkään -, mutta ehdotukseni sen sijaan... Joo, se toimisi, ja vastauksen odottamisen takia minun ei tarvinnut siitä heti siirtyäkään. Siten hidas päältä poistuminen olisikin ehkä okei?

Nimi: Kiiwi

23.09.2017 14:06
//k-18//

Valentin

Tulin nopeasti siihen tulokseen että jalkojeni siirtäminen oli virhe – periaatteessa hyvä sellainen – mutta sentään en tainnut olla ainut joka tunsi sen vaikutuksen. Chon kaulani suuteleminen nimittäin keskeytyi, mutta sillä hetkellä en osannut siihen sen enempää huomiota kiinnittää.
Cho tuli myös painaneeksi otsansa vasten toisen solisluuni seutua ja pystyi siten myös nopeuttamaan työntöjensä tahtia. Siinä vaiheessa en enää tiennyt kunnolla missä oli katto ja missä lattia ja hain päämäärättömästi käsilläni Chota lähemmäs, kuitenkaan lähemmäs vetämättä. Sekavaa? Ennemminkin taisin ikään kuin varmistella, ettei hänkin katoaisi siitä johonkin katon ja lattian mukana järjenjuoksuni lähennellessä nollaa.
Chon jatkaessa menetin hallintaa äänestäni, vaikka en minä silti äänekkääksi ruvennut. Suustani vain karkasi muutamia hieman kuuluvampia valituksia ja voihkaisuja, jotka tihenivät hengitykseni myötä sitä mukaa mitä lähempänä olin tulla. Tullessani äänet kuitenkin katkesivat pidättäessäni tajuamattani hetken hengitystäni jännittyessäni muutenkin. Kaikista intensiivisimmästä tunteesta yli päästyäni sain hengitykseni taas kulkemaan hiljaisen kiroamisen kyydittämänä. Nautinnollinen fiilis leijuisi vielä hyvän aikaa mielessäni ja hiljalleen hellittäisin käsieni otetta Chosta, mutta ei minulla kuitenkaan kiire olisi mihinkään hänen altaan.

Nimi: E.M.

14.09.2017 19:54
Daniel

Ovelle päästyään William avasi oven ja päästi minut ja Carrien ensin sisään. Eipä minun siten tarvinnut huolehtia oven sulkemisista, vaan pari askelta ovenlta peremmälle päästyäni saatoin laskea koiran irti hihnastaan. Se toki vaati toisesta kyynärsauvasta luopumista, minkä tähden tipautin oikean käden kepin vain lattialle. Carrien vedin sitten itseäni lähemmäs ennen kuin hieman kumartuen yhdellä kädellä napsautin hihnan lukon irti. Mitään erikoista en koiralle - tai Williamillekaan - sanonut, kunhan vain kohotin huomioni koirasta kämpän puoleen.
Ja kyllähän kämppä vaikutti siltä miltä kuvissakin(?). Tai no, toki kuvat olivat aina kuvia, mutta siis pääpiirteissään. Kengät jalassa edemmälle en kuitenkaan aikonut, ja jätkän jo lähtiessä ovelta edemmäs kämppää tarkistamaan minä vasta jätin toisen kyynärsauvani nojailemaan seinää vasten. Samalla Carrie tuntui katsovan kumman perään meistä lähteä vaiko kenties sittenkin ulos kopistaan päässeen Tiwin perään. Williamin säätäminen taisi sitten viedä voiton koiran mielestä(?).
Eipä sillä, että minua olisi haitannut. Kyynärsauvoista kokonaan eroon päästyäni heilautin reppuni selästä lattialle muiden tavaroiden viereen(olettaen että Liam jätti kamat siihen johonkin oven luo?). Kengistä pääseminen ei valitettavasti vain ollut yhtä helppoa. Ensin nimittäin toki koetin riisua kengät jalasta vain kyykistymällä, mutta jalat tuntuivat ottavan itseensä asennosta. Ihan siis hississä tulleesta hengähdystauosta huolimatta, mikä tuntui jatkavan jokseenkin tyytymätöntä olemustani. Toki vaihtoehtona oli aina istahtaa lattialle, mutta sitä en olisi tahtonut tehdä.
Minä kun en olisi tahtonut antaa jalkojen lievälle vastaanlaitolle periksi ensimmäisen kengän nauhoja avatessa. En varsinkaan Williamin edessä, kun olihan toinen jo aiemmin yrittänyt mennä holhoavaksi. Ja siinähän jätkä vaikutti pörräävän, tai ainakin niin kauan kunnes toinen talsi olohuoneen lävitse isomman makarin suuntaan. Tai ainakin kuvista olin sellaisen käsityksen makkarin sijainnista saanut. Ja joo, vilkaisinhan minä siten toisen tekemisiä. Ja siitä vain paria sekuntia myöhemmin sitten käännyin kyykistyksistäni istumaan lattialle toisenkin kengän nauhat avatakseni ja kengät pois jalasta kammetakseni. Sen pidempää taukoa en kuitenkaan itselleni antanut.
Käsillä lattiasta tukea ottaen ja puoliksi ylös päästen hapuilinkin käteeni seinää vasten nojaamaan lasketun kyynärsauvan, minkä jälkeen nousin kokonaan ylös. Ja vaikka ensimmäinen ideani olikin ottaa kyynärsauva matkaani, se unohtui nopeasti. Niin kuin kämpässä muka sauvoja - edes yhtä - tarvitsisin. Niinpä laskin sauvan takaisin seinää vasten nojaamaan ennen kuin katse kämpän seiniä ja sisustaa kiertäen astelin ovelta entistä edemmäs. Tarkalleen ottaen suuntanani oli olohuoneen kautta kulkea makkariin, jonne William oli marssinut hetkeä aiemmin. Toki kesken matkan sain hieman käyttää leukaperiä jännittyneenä jalkojen valittaessa jälleen huonoa päätöstä, mutta en minä siitä enempää valittanut saati mistään tukea ottanut.
Joka tapauksessa pelkästään makkariin marssimisen sijaan jätkä oli tainnut keksiä muutakin tekemistä. Makkarin ovelle päästyäni bongasin nimittäin Williamin löhöämässä sängyllä katse kohti kattoa ja hymy kasvoillaan(?). Ja totta puhuen sai se minunkin toisen suupieleni käväisemään kevyessä hymyssä samalla kun vilkaisin sängynjalkoja nuuskivan Carrien touhuja(?). Koirassa huomioni käväisi kuitenkin vain pikaisesti ennen kuin katseeni palasi takaisin jätkän puoleen.
"Tollalaillako sä aiot vallata sängyn heti ekana päivänä?" heitin samalla katseeni toiseen palauttaessani, minkä perään astelin peremmälle makkariin ja äänestäni saattoi päätellä mieleni olevan parempi kuin autolta lähtiessä. Tosin se nyt lähinnä oli toisen olemuksesta johtuvaa. Sanojeni perään olisin sitten toki voinut jäädä siihen oviaukkoonkin, mutta todennäköisesti olisin joutunut nojailemaan ovenkarmiin. Eikä William oikein voinut mitään päätellä sängynreunalle istahtamisestakaan. Ei kun hän itse oli sängyllä melkeinpä X-asennossa löhöämässä(asento mikä tahansa, niin tämä on Danin tulkinta xD). Niinpä sängylle asti päästyäni istahdinkin sängynreunalle katseeni jotakuinkin toisen puolessa pitäen. Jalkani jätin suosiolla riippumaan sängynlaidalta lattialle kuin se jotain auttaisi.

Nimi: Lehw

12.09.2017 20:07
William

Selvisin suukovusta ihmeen helpolla, vaikka Daniel ei vaikuttanutkaan olevan kovin tyytyväinen. Niinpä jätin suosiolla toisen voinnista kyselyt pois, kun kävelimme parkkihallista ulos ja toiseen rakennukseen ja hissille. Pidin silti koko matkan Danielia silmällä, koska huoli kundin jaksamisesta ei kadonnut minnekään.
Hissistä päästyämme menin edeltä ovelle, jonka avasin taskustani kaivamilla avaimilla. Nämä olivat tällä hetkellä ainoat asunnon avaimet, sillä muut avaimet olisivat kuulema keittiön pöydällä(?). Senpä takia Damiankin oli jättänyt Danielin auton avaimet postilaatikkoomme, kun ei ollut päässyt enää sisälle asuntoon.
Oven auki saatuani päästin Danielin ensin sisälle(?) ennen kuin suljin oven ja vedin kengät jalastani. Siten päästin Tiwin vapauteen ennen kuin olin valmis katsomaan ensin Danielin voinnin ja sitten hiippailin omiani tarkistamaan ensin isomman kylppärin, sitten keittiön, vierashuoneen ja lopulta päädyin meidän makuuhuoneeseemme. Siellä en voinut estää itseäni hyppäämästä naama edellä sängylle loikoamaan. Peitto tuntui pehmeältä, samoin tyynyt. Pieni innostus teki paluuta minuun, sillä olimme tosissaankin muuttaneet yhteen!
Sama innostus sai minut kääntymään mahalta selälleni ja tuijottamaan kattoon. Hymy nousi naamalleni väkisinkin, sillä äkillinen onnenpuuska teki mielen iloiseksi. Oikeastaan olisin halunnut Danielin tähän viereen myös. Ilon jakaminen tuntui paremmalta kuin hymyillä tässä itsekseni tyhjälle katolle.

Nimi: E.M.

09.09.2017 20:39
Daniel

Takakonttiin vilkaisullani huomasin kyllä isohkon kassin ja laatikon, mutta siitä huolimatta William tuntui jahkailevan vastauksensa kanssa, mikä sai huomioni kääntymään takakontin puolesta toiseen. Sitä en tiennyt mitenkä hyvin olisin saanut kumpaakaan kannettua, mutta olisihan sitä voinut hyvin kokeilla. Jätkän mielestä ei kuitenkaan, vaan tarpeeksi jahkailtuaan ja takakonttia vilkuiltuaan hän totesi hakevansa jäljelle jääneet kamat myöhemmin. Ja toki siten uudemman kerran kulmani pääsivät kurtistumaan.
Ja suoraan sanottuna otinhan minä toisen vastauksen itseeni. Olisin minä vaikka sen kassin voinut ottaa olalle tai edes vain kokeilla, josko saisin sen olalla pysymään kyynärsauvoista huolimatta. Tai sitten olisin voinut ottaa jätkän kantamuksista jotain. En minä nyt enää mikään totaali rampa ollut. Mutta ei silti.
Williamin mielestä aihe oli kun sillä käsitelty. Carrieen puheenaiheen vaihtaen hän sulki takakontin ja otti Tiwin kantokopan maasta mukaansa. Tarkkaan ottaen jätkä siis kehtasi kysyä, saisinko koiran mukanani. Ihan vaikka Carrie oli hänen omien sanojensa mukaan oppinut kulkemaan hihnassa ja sitäkin ennen koira oli kulkenut Farrokissa mukanani ihan ilman hihnaa.
"Tietty saan", vastasinkin siten kuin asia olisi itsestään selvyys. Ja vaikka kulmieni pahoin kurtistus laimenikin, ei se poistunut kasvoiltani kokonaan. Sentään aiheen vaihdon takia en tajunnut alkaa väittämään jätkän päätöstä vastaan tai lähtenyt syyttämään Williamia aliarvioimisestani, vaikken tilanteeseen tyytyväinen ollutkaan. Siten sanojeni päätteeksi ainoastaan lähdin keppeineni liikkeelle jätkän ohittaakseni(?). Heti tosin ensimmäisellä askeleella sain nykäistä Carrieta hihnasta, sillä koira vaikutti uponneen kantokopan tuijotteluihin ja nuuhkimisiin(?). Kait Tiwin nurinat olivat saaneet siten ainakin jonkun huomion.
Sen perään ongelmia ei tosin tullut. Tai no..ainakaan hirveästi. Ilman keppejä kävellessä käteni ja siten hihnan toinen pää kun pysyivät suhteellisen aloillaan, jos ei huomioinut askelten tuomaa liikettä. Nyt kyynärsauvojen kanssa käteni jäi kuitenkin ensin selkeästi taakseni ja sen perään heilahti eteenpäin. Samaa rataa sitten liikkui myös hihna, eikä koira osannut ottaa sitä huomioon. Enkä minä tajunnut antaa koiralle sen enempää pituutta hihnaan. Enemmän tosin se silti Carrien vika oli.
Joka tapauksessa liikkeelle päästyämme Carrien askeleet kokivat nopean pysähdyksen, kun hihna ensimmäisen kerran kiristyi. Samassa koiran katse kääntyi puoleeni kuin asiaa ihmetelläkseen. Eihän omasta mielestään koira ollut tehnyt mitään väärin. Minä kuitenkin liikuin siitä eteenpäin kepit edemmäs heilauttaen, mitä kautta hihna löystyi ja Carrie saattoi jatkaa matkaansa nenänsä eteenpäin suunnaten. Puolikas askel myöhemmin sama kuitenkin toistui, kun käteni jäivät seuraavan kerran taakse.
Ja siinä vaiheessa koiran touhut saivat huomioni paremmin puoleensa. Carrie kuitenkin lähti taas liikkeelle - selkeästi tilanteesta hämmentyneenä - ennen kuin sama toistui kolmannen kerran. Siinä välissä sitten kyynärsauvoja siirtäessäni oikein nykäisin toista hihnasta. Tiedä tosin olisiko siinä ollut järkevämpääkin ratkaisua, mutta sillä minä menin. Ja kyllähän se vaikutti toimivankin.
Sen jälkeen kun koira ei pysähdyllyt minua häiritsevästi, minkä otin merkkinä toimivuudesta. Todellisuudessa ristiriitaiset käskyt saivat kuitenkin Carrien epävarmaksi ja kiinnittämään huomionsa kokonaan minun ja hihnan liikkumisiin, mikä johti parkkipaikalta pois päästyämme(?) siihen, että kirjava koira ymmärsi jo itse hidastaa ja ripeyttää askeltaan hihnan liikkumisen tahtiin. Huomionsa Carrie joutui tosin silti pitämään minussa, vaikka välistä koira tulikin myös Williamin ja uuden ympäristön puoleen vilkaisseeksi.
Hissiin päästyämme koiran kannalta tilanne pääsi kuitenkin helpottamaan, eikä Carrie oikeastaan ollut ainut, jota helpotus koski. Jalkani nimittäin tuntuivat ottavan sen lyhyenkin matkan hieman turhan rasittavana, tiedä häntä johtuiko se autossa useamman tunnin istumisesta vai mistä. Eihän repun tuoma lisäpainokaan nyt voinut jalkoja sillälailla rasittaa?
Mitenkään en silti ollut askeltani hidastanut, saati eleilläni tai sanoillani asiasta Williamille mitään vihjannut. Muutenhan jätkä olisi ollut oikeassa epäilyineen, eikä se käynyt päinsä. Siten askelteni lomassa olin korkeintaan tukeutunut hieman enemmän kyynärsauvoihin ja hississäkin menin painamaan viimeisen kerroksen nappia ensimmäisenä(?). Pakkohan se oli, mistä huolimatta sauvojen tuesta en hississäkään luopunut toiselle tilaa hissisä tehtyäni(?). En, vaikka hetkellisesti hihnasta kiinni pitävän käden otetta löysäsinkin, jotta sain annettua lattiaa haistelemaan siirtyvälle koiralle lisää liikkumatilaa.
Jos tosin jotain hyvää jalkojen rasituksesta etsi, niin sen takia aiemmat itseeni otot tuntuivat menneen ohitse. Ei se silti oloani järin paljon tyytyväisemmäksi tehnyt, mitä kautta olin vaitonainen(?) ja hissinovien avautuessa keräsin jo hihnan takaisin paremmin käteeni samalla hihnasta nykäisten. Carrien huomion lattiasta itseeni siis saadakseni, vaikka olihan koira havainnut ovien avautuvan ja hieman tauottanut nuuskimisiaan. Williamin perässä(?) hissistä poistuttuani suuntasimme sitten kämppämme ovelle, enkä turhaan kiirehtinyt jätkän edelle. Toisellahan kämpän avaimet olivat helpommin saatavilla(?).

Nimi: Lehw

08.09.2017 10:29
William

En jotenkin yllättynyt siitä, että Daniel oli heti vakuuttelemassa jaksamisiaan. Kysyipä hän vielä tavaroiden kannostakin, mutta olin edelleen hiukan skeptinen toisen jaksamisen takia. Toisaalta jos olisin antanut kundille kannettavaksi kaikista pienimmän nyssäkän, hän olisi varmaan loukkaantunut, joten en oikein tiennyt halusinko antaa hänelle mitään kassia. Voisin kuitenkin itse tulla hakemaan loput myöhemmin, kun minunkaan voimani eivät vielä olleet takaisin normaalissa.
"Noh...", aloitin epäröiden vilkuillen takaluukkua, jossa oli edelleen yksi isompi kassi ja laatikko, joka sisälsi lähinnä eläinten tavaroita ja ruokaa.
"Jospa haen nämä myöhemmin", jatkoin ollen varsin tietoinen siitä, että Daniel voisi ottaa itseensä. "Saatko Carrien mukanasi?" kysyin yrittäen vähän vaihtaa aihetta samalla kun suljin peräluukun ja nostin Tiwin laatikon maasta mukaani. Kissa mourusi jotain vastalauseeksi, mutta jätin sen huomiotta.

Nimi: E.M.

01.09.2017 09:41
Daniel

Williamilla ei ollut sen suurempia sanomisia ideaani vastaan, ja kuplasta ulos astuessani nykäisin reppuni mukaani. Ulos astuminen ei tosin ollut se mitä puhtain, vaan sain ottaa oven raamista selkeästi tukea eikä reppukaan heilahtanut selkääni saman tien. Kunhan jaloilleni päästyäni huoahdin pienesti ja tukea vielä toisella kädellä autosta ottaen varmistin itselleni, että jalat tajusivat tehtävänsä.
En minä nimittäin ollut ajatellut automatkan rasittavan jalkoja niin paljon. Toki matka oli ollut pitkä, mutta olinhan vain istunut aloillani. Tosin ehkä liikkumattomuudessa se syy sitten olikin. No, siihen ainakin tulisi muutos. Jätkän vielä verrytellessä päädyinkin irrottamaan tukeni autosta, jotta sain repun kunnolla selkääni. Normaalisti olisin toki kantanut reppua vain toisella olalla, mutta nyt se ei oikein onnistunut, kiitos kyynärsauvojen. Ja Carrien.
Minun luoksenihan kirjava koira kun tunki saman tien lähtiessäni kaivamaan kyynärsauvoja takapenkin jalkatilasta. Siten puuhailussa meni hetki pidempään, sillä toisella kädellä tukea hakiessa minulle jäi vain toinen käsi sekä kyynärsauvojen kurotteluun että Carrien pois työntämiseen. Kait Carrie tahtoi jo pois autosta, mutta toisaalta koira näytti myös innostuvan läheisyydestäni. Ainakin mitä oli pääteltävissä kurottelun yhteydessä poskelleni osuneesta lipaisusta. Siinä hetkessä minua se ei kuitenkaan innostanut.
"Carrie, paikka", komensinkin siksi toista samalla kun sain toisen kyynärsauvan sormiini ja kykenin vetämään kepukan jalkatilasta auton ulkopuolelle. Suurimmalta osin en tosin uskonut koiran tottelevan - olihan Carrie jatkanut toilailuaan aina aiemminkin, vaikka mitä sille olisi sanonut -, mutta yllätyksekseni koira malttoi hetkellisesti oikein istahtaa takaisin penkille. Ja tokihan moisen kautta Carrie ansaitsi minulta kummastuneen ilmeen samalla kun asetin kyynärsauvan nojaamaan avonaista ovea vasten. Sen perään tosin ongin jo tilaisuuden tullen toisenkin kyynärsauvan ovea vasten nojaamaan. Vasta sitten päästin Carrien ulos autosta hihnasta kiinni ottaen.
Ja vaikka koira sitten vaikutti olevan innoissaan uudesta paikasta, minun huomioni pääsi valumaan jälleen GT-86:n puoleen toisen haistellessa lattiaa. Carrien ottaessa askeleita autojen välistä eteenpäin ehdinkin käydä urheiluauton toisen puolen katseellani lävitse, enkä havainnut sen suurempia muutoksia auton maalipinnassa. Siten tilaa itselleni saatuani otin kyynärsauvat toiseen käteeni ja suljin pelkääjänpaikan oven ennen kuin astelin hitusen lyhyin askelin Carrien perässä pois autojen välistä. Hieman jouduin tosin hakemaan tukea autosta, kun kahteen kyynärsauvaan nojailu ei oikein yhdellä kädellä onnistunut. Lisäksi Williamin sanat vetivät siinä välissä myös huomioni puoleensa. Jätkä kun varmisteli jaksamisiani, mikä sai minut kääntämään katseen toiseen ja kurtistamaan kulmiani.
"Kyllä mä jaksan, ellei se oo jossain kilometrien päässä", vastasin sitten ja osin kuin en olisi ymmärtänyt, mitä aiheessa oli varmisteltavaa. Vaikka kait William oli vain huolissaan, mutta turhaahan se oli. Kyllä minä yhdelle kämpälle jaksaisin kävellä. Kunhan ei tarvitse maratonille lähteä, ja autojen välistä pois päästyäni otin kyynärsauvat kunnolla käsiini.
Ja vaikka en olisi tahtonut sitä myöntääkään, niin tuntuihan se ihan mukavalta saada osa paino pois jaloilta. Liikkumalla tunne kyllä hälvenisi, kun kerran jalat olivat pidemmän paikallaan olemisen takia hieman jumissa. Siten sanojanikaan en jättänyt pelkästään aiempiin. Olihan minun näytettävä oikeasti pystyväni tähän varmistelujen takia.
"Joten onks siellä jotain, mitä mä voin ottaa?" tulinkin jatkaneeksi samalla kun vilkaisin takakontin puoleen. En minä nimittäin tiennyt, mitä William oli pakannut takakonttiin. Siinä vaiheessa en tosin tarkalleen osannut sanoa, mitä ylipäätään saisin kannettua, mutta enköhän jotain pystyisi ottamaan mukaani. Carrie onneksi pitäytyi lähelläni, vaikkakin lattian haistelusta koira oli siirtynyt ympäristön ja Williamin puuhien tarkkailuun.

Nimi: Lehw

31.08.2017 11:30
William

Olin tavattoman jännittynyt koko automatkan ajan, vaikkei tässä nyt varsinaisesti mitään jännittämisen aihetta nyt ollutkaan. Koko matka oli mennyt hyvin, vaikka monta tuntia ajoon oli tuhlautunutkin ja pitkät sääreni olivat enemmän kuin puutuneet. Oikeastaan koko kroppa oli jokseenkin jumissa, mutten antanut sen asian häiritä, kun parkkeerasin nätisti Danielin urheiluauton viereen. Eikä kundillakaan pitäisi olla mitään valittamisen aihetta siitä, miten minä autoani ajoin.
Auton ajamisesta puheen ollen, Damian ei ollut ollut kovin innoissaan siitä, millä asenteella Daniel oli hänelle luovuttanut autonsa avaimet. Serkkuni oli rantannut puhelimessa minulle, miten Daniel ei ollut vielä syntynytkään silloin, kun hän oli jo ajanut autoilla, mikä oli kyllä ihan tottakin. Oli serkkuni nyrpeillyt muustakin, muttei varsinaisesti ollut kertonut syytä, enkä ollut kysynytkään (= sormukset).
Minun silmään kaara näytti kyllä ihan hyvältä ja varmasti Damian oli osannut ajaa sitä naarmuttamatta, mutta Danielilla vaikutti silti olevan hätä autonsa takia, kun viimein olimme parkissa. Yritin olla ottamatta itseeni siitä, miten välillä kundi tuntui huolehtivan autostaan paremmin kuin minusta.
"Juu", vastasinkin ja tein itsekin lähtöä kuplastani. Ensitöikseni auton ulkopuolella venyttelin ja naksuttelin selkäni takaisin paikalleen, minkä jälkeen heiluttelin hetken käsiä ja sitten jalkojani. Kun veri viimein lähti kiertämään kunnolla, lähdin keräämään takapenkiltä viimeisiä kamoja. Tai siis lähinnä otin sieltä Tiwin kantokopassaan, sillä Carrie oli toisella puolella autoa Danin kanssa(?).
Tarkistin kissan, joka näytti ihan yhtä nyreältä kuin ennen koppaan laittoakin, minkä perään suljin oven ja siirryin kaivamaan peräkontista muutamaa kassia ja nyssäkkää. Lähinnä niissä oli vaatteitani, sillä Damian oli vienyt edeltä käsin suurimman osan muuttolaatikoista.
"Jaksatko varmasti kävellä talolle asti?" päädyin vielä varmistamaan Danielilta yhden putkikassin selkääni asettelun lomasta. Minua vähän huoletti toisen jaksaminen, vaikka hyvinhän hän käveli, ei se siitä ollut kiinni.

Nimi: E.M.

16.08.2017 00:09
Daniel

Matkan aikana en ollut juurikaan sopeutunut siihen, että meistä kahdesta William ajoi autoa. Tai no, jos kärryä autoksi saattoi sanoa. Olihan se nimittäin kupla. Joka tapauksessa jätkän parkkeeratessa autoa parkkihallissa oman autoni viereen olisin melkeinpä itse tahtonut puuttua toisen tekemisiin, vaikka toinen ei apua vaikuttanut tarvitsevankaan(?). Toki olin ollut vanhempieni kyydissä, mutta William kuskin paikalla oli aivan eri asia. Sitä saisin kuitenkin ehkä kestää vielä hetken. Minulta ajaminen oli nimittäin vielä kielletty, ja senhän takia siinä pelkääjän paikalla istuinkin reppuni kanssa(repun sisältönä sairaalassa olleet kamat). Kyynärsauvat olivat onneksi saatu taiteiltua takapenkin jalkatilaan(?).
William kun oli hakenut minut kyytiin suoraan sairaalalta(?). Sitä ennen kuplaan oli toki ahdettu hieman tavaroita Farrokista, kuten myös Carrie ja Tiw takapenkille(?). Eipä tosin sillä, ettäkö elukoilla mitenkään ahdasta olisi näyttänyt olevan. Carriekin oli ollut varsin nätisti aloillaan koko matkan, vaikka alkajaisiksi minut nähdessään koira olikin taas vain innostunut.
Kun niin, en minä sen suuremmin ollut Carrieta ehtinyt nähdä(?). William oli hoitanut kämpän ostamisen - kait Damianin avustuksella -, kun taas minä olin keskittynyt harjoittamaan jalkojani, jotta ylipäätään pääsisin pois sairaalasta. Ja tänäänhän se oli sitten tapahtunut. Kotiutuslomakkeen kirjoitus oli ollut omalla tavalla varsin vapauttavaa, vaikka kävely ilman tukea onnistuikin vain rajattuja matkoja. Pääasia oli kuitenkin, että elämä näytti palautuvan oikeasti normaaliksi, ja pitkästä aikaa sain oikeasti omat kuteet niskaani. Ei enää sairaalapaitoja ja -housuja. Ei enää yhtään hetkeä pyörätuolissa. Ei ikinä. Ainoa mitä minun piti tehdä oli ilmoittautua Zealwickissä fysioterapiaan, jossa edistymistä seurattaisiin jatkossa. Ja se kyllä passasi minulle.
Tai pitihän minun tehdä muutakin, fysioterapia oli vain jalkojeni takia. Kämpän valinnan jälkeen olinkin eksynyt miettimään laajemmin muuttoa, mitä kautta aiemmat mietteet lukion kokeiden suorittamisesta olivat palanneet. Tapahtunut ei ollut muuttanut mielipidettäni automekaanikoksi hakemisesta, minkä takia olinkin selvitellyt kokeiden suorittamismahdollisuuksia Zealwickissä sairaalasta käsin. Ihan siis vaikka lukeminen olikin tapahtuneen takia jäänyt välistä ja pahasti. Jos kuitenkin lykkäisin kokeiden suoritusta, en pakolla ehtisi ilmoittautua lainkaan syksyn sisäänpääsykokeiseen. Ja seuraava haku olisi sitten vasta ties milloin. Tällä hetkellä sekin puoli oli tosin hoidossa, ja kokeet olisivat aivan jo nurkan takana.
Ja siten ehkä oli hieman väärin puhua normaaliin palaamisesta, sillä muutto ja kokeet sun muut olivat kaukana normaalista. Sana kuitenkin kuulosti omiin ajatuksiin varsin hyvältä, joten en lähtenyt miettimään asiaa sen enempää. Olokin tuntui hyvältä ja harvinaisesti positiiviselta, tai ainakin jos mietti yleiskuvaa. Sillä tismalleen siinä hetkessä - Williamin sammuttaessa kuplan moottorin(?) - olisin varmaan voinut olla iloisempikin. Ajatukseni olivat kuitenkin siirtyneet selkeästi autooni, jota olin siis jo miettinyt jonkin verran matkan aikana ja jonka Damian oli ajanut paikalle aiemmin(?).
GT-86:n miettimiseen oli kuitenkin useampi hyvä syy. Ensinnäkin, kukaan muu ei ollut ajanut autolla sitten sen päivän, kun sain sen Williamilta. Sen päivän jälkeen urheiluautosta oli tullut silmäteräni, enkä minä luottanut Damianiin mitenkään ihmeellisemmin. Tai pitänyt hänestä - edelleenkään -, minkä lisäksi tunne tuntui olevan molemmin puoleinen. Ties mitä autolle kävisi, jos Damian retuuttaisi sitä. Hirttäisin toisen oikeasti, jos autossa olisi yksikään naarmu, minkä takia turvavyöni avatessani koetin jo hieman vilkuilla ikkunan kautta GT-86:n kylkeä muutoksien varalta.
Damianin lisäksi kuskivaihtoehtoina oli kuitenkin ollut ainoastaan William, eikä häntä uskaltanut päästää urheiluauton rattiin ja tuskin jätkä olisi sille paikalle tahtonutkaan. Siten olin joutunut vain pakolla antamaan auton Damianille ajettavaksi, koska en tahtonut seisottaa autoa ypöyksinään Farrokissa. Nyt kuitenkin auton avaimet seilasivat jossain uuden kämpän postilaatikossa(?). Siellä niiden oli ainakin parempi olla. Sekin pitäisi vielä varmistaa.
Itse auton lisäksi toinen syy mietinnöille oli sitten hanskalokeron sisältö. Kertaheitolla olin nimittäin joutunut luottamaan Williamin serkkuun kahdesti, kun jouduin pyytämään häntä hakemaan aikoja sitten tilaamani kihlasormukset kultakaupasta(?). Minä en nimittäin tiennyt kauanko niitä siellä oikeasti säilytettäisiin, minkä lisäksi GT-86:n kanssa Farrokista Zealwickiin ajaakseen Damian joutui kuitenkin ajamaan läheltä kultakauppaa. Itse en päässyt moista reissua tekemään. En varsinkaan ilman, että William olisi asian huomannut. En minä jätkälle asiasta tahtonut mitään kertoa, minkä takia olinkin ohjeistanut Damiania jättämään sormukset sinne hanskalokeroon(?). Tai no, enemmän pyytämiseksi sekin oli mennyt. Sentään toinen oli kuitenkin suostunut hommaan.
Toki sormukset olisi voinut noutaa aiemminkin ja siten tältä asialta olisi vältytty, mutta totta puhuen en ollut edes miettinyt koko sormusasiaa kihlauksen purettuani. Nyt normaali elämä kuitenkin onnistuisi ja meillä meni paremmin, joten tilanne oli muuttunut. Kyllä minä tahdoin viettää lopunikääni Williamin kanssa, vaikka se pirun pitkältä - ja oikeastaan käsittämättömän pitkältä - ajalta tuntuikin. Juuri nyt tuskin oli oikea aika, mutta tahdoin olla valmis, kun se aika koettaisi. Sitä paitsi tyhmäähän sormukset olisi jättää noutamatta, kun puoliksi olin jo ne maksanut. Tai nyt Damianin tilille verkkopankin kautta loppusumman siirrettyäni(?) olin maksanut rinkulat kokonaisuudessaan.
Joka tapauksessa sormukset olivat kolmas autossa tsekattava asia. Ja toisin kuin naarmujen olemassa olot ja avaimet, sormuksien paikalla oloa en voinut tarkistaa jätkän ollessa paikalla.
"Mun pitää sitte tsekata toi kokonaan läpi", sanahdinkin juuri siksi, minkä jälkeen katseeni siirtyi käväisemään Williamin puolessa. Sen suuremmin en kuitenkaan odottanut toiselta suostumusta asiaan, kunhan ilmoitin vain. Ja senpä takia katseeni toisessa käytettyäni avasinkin jo pelkääjän oven ja astuin ulos autosta. Siis kuplasta.

Nimi: Lehw

18.07.2017 22:34
Daquan Wyght

Seurasin itseäni ehkä himpun verran pidempää miestä seuraavaan tilaan. Mieleni olisi tehnyt hyppelehtiä, mutta tällä kertaa tyydyin askeltamaan ihan normaalisti. Lapsenomainen reagointini tuli ilmi vasta kun pääsin avaraan tilaan ja katseeni pääsi kiertämään kaikkia sen hienouksia. Ilmeisesti Devon huomasi reaktioni, koska ehdotti, että voisimme tietty myös vaihtaa peliä.
"Ei jumalauta täällähän on kaikkea hienoa!!" suustani pääsi ja tarrasin vaistomaisesti pois päin lähtevän miehen aamutakin hihasta(?). Innostukseni loisti jälleen kuin Naantalin aurinko ja jouduinpa vähän tamppaamaan jaloillani maatakin, kun en meinannut pysyä nahoissani.
"Voidaanko me biljardin jälkeen kokeilla jotain muuta näistä?" kysyin silmät loistaen kuin pikkulapsella karkkikaupassa. "Vaikka videopelejä?"

©2017 ✗ ZEΔLWICK ✗ - suntuubi.com