Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Some legends are told
Some turn to dust or to gold

Tekeminen | "Puhe" | #Ajatukset# | #"Telepatia"# | //Roolin ulkopuolinen huomautus//

 

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: E.M.

08.03.2018 22:02
Daniel

Osin pillastumiseeni tuntui vaikuttaneen se, ettei toista vilkaistessani William tuntunut aluksi välittävän tai keskittyvän. Sen tähden jätkä toisaalta myös onnistui katkaisemaan epätoivoiset kanyylin nyhtämiset väliin tulemisiensa kanssa, minkä kautta katseeni nousi toisen kasvoihin.
Täysin toisen silmiin en kuitenkaan saanut katsottua, osin ehkä siksi, ettei William yllyttänyt suoraan katsekontaktiin. Toisekseen vaikka nyhtämiset olinkin lopettanut, mielentilani ei ollut selkeästi tasoittunut. Se myös näkyi ahdistuneesta ja epätoivoisesta ilmeestä kasvoiltani. Aivan kuten myös se, että olisin halunnut väittää Williamin ehdotukselle vastaan. Ei, ei ja ei. En tahtonut jäädä sairaalalle. Tahdoin kotiin toisen kanssa. Jätkä ei kuitenkaan vaikuttanut siltä kuin hän olisi tahtonut minut kotiin.
Kun olisihan hän muuten ehdottanut jotain muuta? Hänen olisi ollut pakko, minkä lisäksi jälleen toisen äänestä - ja oikeastaan eleistänikin - tuntui nimittäin uupuvan jotain tuttua ja tärkeää. Ajatukseni totesivatkin suoraan, että vastaanlaitolla saisin Williamin vain enemmän vihaamaan itseäni. Lisäksi kaipa asiaan myöntyminen tuntui jollain tapaa sopivalta rangaistukselta jätkän suututtamisesta ja mielen pahoittamisesta.
Niinpä paikalla ollesseen henkilökuntaan katsomatta pakottauduin varoen nyökkäämään, vaikkakin vastaukseni nyt tulikin hitusen viiveellä mietintöjeni takia. Sen jälkeen sitten saimme jäädä Williamin kanssa kahdestaan, tai siis heti kunhan hoitaja oli jättänyt sairaalavaatteet sängyn päätyyn ja vetänyt sängyn ympärille verhon(?). Tilanteessa olisin tavallaan tahtonut sanoa jätkälle vaikka mitä, mutta en vain saanut oikeastaan mitään sanotuksi(?). Kaikki tuntuivat huonoilta ideoilta, liiaksi vastaan laittamiselta. Parempi oli vain olla hiljaa, kun oli jo pilannut kaiken.
Williamin autettua minua vaihtamaan sairaalavaatteet päälleni(?) kapusinkin siten takaisin sänkyyn, johon pian jäin yksinäni odottamaan ajan kulumista. William kun pääsi lähtemään hoitajan tultua luokseni(?), ja pakolla jouduin ottamaan Valium-tabletin pienen vesimäärän kanssa. Sitten hoitaja vain ilmoitti tulevansa aina tarkistamaan välillä vointini, mutta jos tarvitsisin jotain, voisin huikata kenelle tahansa henkilökunnasta. Minä en niinkään asiasta välittänyt, vaan vain vetäydyin aiemman tapaisesti omiin ajatuksiini ja jäin polvet rintaani vasten istumaan sängylle. Makoilla en vain tahtonut. Sitä olin tehnyt sairaalassa jo tarpeeksi, varmaankin koko loppuelämäni osalta jo.

Nimi: Lehw

07.03.2018 23:52
William

En pystynyt katsomaan Danielia. Kaikki keskittymiseni meni itseni koossa pitämiseen ja siihen, että pidin ilmeeni mahdollisimman neutraalina. Ainut vain, ettei se oikein onnistunut, minkä takia päätin vain muuttua suolapatsaaksi, jäädä ikään kuin välitilaan. Ulkoistaa itseni ympäristöstä. Ja se toimikin ihan hyvin siihen asti, kunnes psykiatri pyyhälsi huoneeseen hoitajan kanssa.
Minä toki kuulin heidän tulonsa jo etukäteen, minkä takia kohensin hiukan olemusta, jottei näyttäisi siltä, että olin itsekin hermoromahduksen partaalla. Kaikki olisi ihan normaalia. Minä olisin normaali, Danielilla olisi kaikki ihan hyvin. Minulla oli kaikki hyvin. Näin jankutin itselleni samalla kun nousin ylös jakkaraltani ja tein tilaa henkilökunnalle siirtyen muutaman askeleen kauemmas.
Niin kamalalta kuin se kuulostikin, olin pelkästään helpottunut siitä, ettei Daniel pääsisi pois sairaalalta. Olin varma, etten olisi pystynyt pitämään itseäni kasassa loputtomiin, enkä halunnut murtua kundin nähden. En varsinkaan, kun Danielin reagointi asioiden järjestymiseen oli niin kielteinen. Vastasin toki toisen katseeseen, mutta minusta näki, etten oikeasti keskittynyt tähän tilanteeseen, vaan olin ennemmin autopilotilla.
Samalla kun toinen pillastui, minun päässäni naksahti kuitenkin tilanteesee nähden ehkä väärälle vaihteelle. Tajusin, etten voisi, en saattaisi, olla niin tunteeton Danielia kohtaan, etten auttaisi häntä. Ihan vaikka itse olisinkin vain halunnut päästä jo pois. Niinpä runnoin kaiken mahdollisen huonon olon jonnekin tajuntani nurkkaan ja keskityin vain kundiin.
"Daniel lopeta", ohjeistin rauhallisesti samalla kun nappasin määrätietoisesti hänen kädestään ja estin kanyylin irrottamisen(?). Kurkkuani kuristi hivenen, mutta en kiinnittänyt siihen huomiota. Pitäisi näyttää siltä kuin kaikki olisi kasassa tai muuten Daniel ei jäisi sairaalalle, vaan tulisi mukaani.
"Mitä jos minä puen sinut ja sitten hoitaja voi katsoa, että otat lääkkeesi?" ehdotin ja katsoin ensin kundia ja sitten henkilökuntaa. En voinut katsoa Danielia silmiin. En pystynyt siihen, koko tämä hänen jättäminenkin tuntui siltä, että tavallaan petin kundin. Ja varmaan toinenkin olisi nähnyt, miten poissa raiteiltani olin, vaikka yritinkin sitä piilottaa. Äänessäni ja eleissäni ei ollut sitä lämpöä, mitä siinä normaalisti oli, tiedostin sen itsekin. Oli kuin minusta olisi ottanut sisukset pois ja jättänyt pelkän hymyilevän ja kohteliaan kuoren, joka esitti etevästi välittävää.

Nimi: E.M.

24.02.2018 09:50
Chin Ho "Cho"

Maksun toiselta saadessani minua ei haitannut lainkaan, että huomasin Valentinin katseen jäävän puoleeni. Kunhan vain kiitin toista hymyni kanssa ennen kuin suljin setelit kämmeneni sisään. Toinen kun vaikutti siltä, että hän mietti sanomisiaan, ja niinhän hän tekikin. Jouduin hieman pidättelemään hymyäni, ettei innostukseni näkyisi liiaksi.
"Joo. Ensi kertaan siis", vastasin nuorelle miehelle silmää vielä perään vinkaten. Parempi se oli kuin yliselkeä hymy, ja Valentinin vetäessä takkiaan päällensä vilkaisin lattialla vielä lojuvia vaatteita, joita lähdin kiireettä keräämään. Kasvojeni suunnan toisen puolesta poispäin saatuani en kuitenkaan voinut estää puraisemasta alahuultani, ja vaikka totesinkin hotellihuoneen oven avautumisen äänen kuullessani, etten katsoisi toisen perään.. Tein sen. Siten vaatteideni keruu keskeytyi, ja aikalailla heti oven sulkeutumisen perään pidättelemäni hymy nousi kasvoilleni.
Tiesin toki olevani aivan liian iloinen. Minun olisi pitänyt iskostaa ajatuksilleni, että Valentin oli vain asiakas, mutta siinä hetkessä en tahtonut pilata hyvää mielialaani. Vaatteet siten kerättyäni laskin kasan sängylle, minkä jälkeen annoin itseni hetken intoilla ennen kuin lähdin pukemaan vaatteita päälleni. Minua ei lainkaan haitannut se, että Laurel oli hylännyt minut, ja eilinen kohtaaminen Tonynkin kanssa tuntui tapahtuneen niin kauaa aikaa sitten, etten edes muistanut kokoasian johtaneen baari-iltaan.

Nimi: Kiiwi

19.02.2018 11:33
Valentin

Cho lupautui antamaan numeronsa, niin olisi sanojensa mukaan vain soiton päässä. Uskalsin kyseealaistaa moisen väitteen, sillä epäilin, että Chollakin oli työnsä lisäksi oma elämänsä. Sanojensa perään Cho asteli luokseni hymy yhä kasvoillaan, ja antoi sitten numeronsa jonka tallentelin kännykkääni.
Yhteystietoa nimetessä ehdin ajatella ohimennen sitä, että Cho oli vieläkin vaatteetta, mikä tuntui aika kontrastiselta omaan tilanteeseeni verrattuna, sillä olin jo takkia vaille pukeissa. Ehdin ajatella sitäkin, että saatoin olla hieman kateellinen Cholle siitä, että hän vaikutti olevan kovin sujut itsensä ja oman vartalonsa kanssa. Seteleiden vaihtaessa omistajaa annoin itselleni luvan vilkaista Chota hieman pidempään.
Tiesin, että voisin tehdä jo lähtöä mutta oikeiden sanojen löytyminen tuotti hankaluuksia.
”Kai sitä uskaltaa jo sanoa että nähdään taas sitten joskus”, sanahdin lopulta, ajatuksiani osittain ääneenkin sitten sanoen. Olihan se nimittäin aika varmaa, että minä Cholle soittelisin. Kaikkeen minäkin sorruin.
Chon vastattua(?) vedin sitten takkin päälleni ja suuntasin kohti kotia. Oven avasin kuitenkin varovasti sen takia, että Chon koko komeus ei näkyisi, jos joku sattuisi huoneen oven ohi juuri sillä hetkellä kävelemään.

Nimi: E.M.

18.02.2018 18:56
Chin Ho "Cho"

Valentinin virneen pilkahduksista päätellen mies ei ottanut lupauksiani lainkaan väärällä tavalla, vaikka hän nyt jättikin vastaamisen myöhemmäksi. Osin olisin tahtonut sanoa, että hän teki sen tahallaan, sillä varmasti kenkien pukemisen olisi voinut tehdä vähemminkin kumarteluin ja perseen näytöin. Ei kuitenkaan sillä, että olisin valittanut. Surutta käytin tilaisuuden hyväkseni, taas. Kenkien kanssa kumartelun olisi tosin voinut tehdä ennen kuin toinen oli pukenut päälleen, mutta ei sitä kait liian ahne saanut olla.
Sitä paitsi sen peräänhän mies tarttui sanoihini ja kyseli, mistä hän saisi minut kiinni, jos tahtoisi testata lupaukseni. Katseessani, joka oli palannut toisen perseen katselun puolesta kasvojen tasalle, näkyi tahtomattakin ilahduksen pilkahdus ja samalla virneeni heilahti enemmänkin hymyn puolelle. Ulospäin näkyvä reaktio oli kuitenkin lievä verrattuna siihen, miten ajatuksen tasolla osasin innostua toisen sanoista. Koska olihan se nyt epäsuora ilmaisu siitä, että Valentin tahtoisi viettää enemmänkin aikaa kanssa. Okei, työni puolesta, mutta siinä vaiheessa se tosiasia ei tuntunut juuri painavan vaakakupissa.
"Voin antaa puhelinnumeroni niin olen vain soiton päässä", vastasin siten tyytyväisenä. Toki sanani eivtä olleet prikulleen totta, sillä en minä joka aikaan ollut vapaana, mutta Valentinin tapauksessa voisin hyvin ollakin. Mistä sitten sängyssä reunemmas siirtyessäni tajusinkin sen, etten tiennyt kumman numeron toiselle antaisin, ja se toki johti siirtymiseni hetkelliseen hidastumiseen.
Teoriassa päätöksen olisi tosin pitänyt olla helppo. En ikinä sotkenut vapaa- ja työ-aikaa ja koska Valentin oli asiakas, tulisi minun antaa työnumeroni. Se 'ikinä' sana oli vain nyt hieman muuttunut, ja pikemminkin sen pitäisi olla 'ikinä ennen Valentinia'. Olinhan nytkin jo sotkenut vapaa-ajan työaikaan, joten rajan veto hetkessä tuntui olevan vaikeaa. Varsinkin kun olisin toivonut toisen olevan muutakin kuin vain asiakas, enkä teoriassa nauttinut järin siitä, että hän kaivoi lompakkoaan esiin. Olin todellakin sotkenut asiat pahasti tänä iltana.
Negatiivisuus ei kuitenkaan sopinut minulle, joten parhaani mukaan karistin turhat ajatukset mielestäni ja sängyn reunalta nousin ylös astellen toisen luokse(?). Hymyni onnistuin pitämään ennallaan, osin pakosta. Pääasia kun oli se, että Valentin vaikutti tahtovan nähdä minut uudestaankin, olkootkin vain sitten asiakassuhteessa. Siitä huolimatta päädyin tosin siihen vaihtoehtoon, että antaisin nuorelle miehelle oman puhelimeni numeron. Ihan vain, että varmasti pystyisin vastaamaan, jos hän sattuisi soittamaan. Maksu puolen taas hoitaisin soolotaksani mukaisesti ja hyvittäen hinnasta huoneen hinnan. Ja antaen hintaan myös pienen Valentin-alennuksen..

Nimi: Kiiwi

18.02.2018 11:26
Valentin

En ollut kuullut Chon liikkuvan sängyltä mihinkään, ja kommenttini jälkeen en voinut vastustaa kiusausta ja vilkaisin osittain olkani yli Chon puoleen. Nimittäin olihan minulla epäilykseni, että hän oli saattanut vaatetusoperaatiotani seurailla. Ja niinhän siinä kävi että ehdin juuri ja juuri nähdä Chon nostavan katseensa enemmän kasvojeni tasolle(?), mikä sai pienen virnistyksen nykimään suupieltäni siksi aikaa, kun Cho vastasi.
Chon lupaukset vaikuttivat oikein mukavilta, eikä minulla ollut syytä häntä epäilläkään. Vastausta en kuitenkaan heti antanut, vaan siirryin ensin kumartelemaan kenkieni puoleen. Saatoin myös panostaa kumarteluun hieman enemmän kuin oli tarpeellista.
”Mistä mä saan sut kiinni jos haluan laittaa lupauksen testiin?” kysyin pienen virneen viipyillessä kasvoillani. Voisinhan toki eksyä samaan paikkaan missä tapasimme ensimmäisen kerran, mutta itseni tuntien osasin olla sangen laiska ja viihdyin kotona. Nimenomainen kotona viihtyminen myös pienensi niitä mahdollisuuksia, että törmäisin Chohon uudelleen yhtä vahingossa kuin tänään.
Vastausta odotellessani etsin takkini taskuista valmiiksi lompakkoani ja saman tien myös kännykkääni.

Nimi: E.M.

17.02.2018 09:41
Daniel

Oman aikani sain olla hiljaa ja pysyä vielä halauksessa ennen kuin William sai tarpeekseen. Tai en tiennyt sitäkö se oli, mutta siten ajatukseni asian nopeasti käänsivät, kun todellakin tajusin jätkän alkavan irtautua halauksesta. Sen takia yhtäkkiä en tuntunut osaavan tehdä tilanteessa muuta kuin laskea toisesta irti, ja katseenikin käytin vain lyhyesti Williamin kasvojen puolessa, kun tunnuin taas pilanneeni kaiken.
Koska jokohan sen oli oltava se tilanne eli siten viiltelyni tai sitten vastaamattomuuteni. Jompikumpi sen oli oltava. Varsinkin kun toinen ei edes sanonut mitään vaan palasi penkilleen istumaan. Olisin halunnut tehdä jotain saadakseni hänet takaisin sängylle, mutten tiennyt mitä, joten minun oli pakko antaa asian olla. Etten mokaisi pahemmin, sillä ahdistus tuntui vievän ne viimeisetkin voimat mitä minulla oli. Niinpä yksin sängylle jäätyäni vedin jalat tiukemmin rintaani vasten ja kiedoin käteni polvieni ympärille.
Mitenkään oloani moinen ei toki helpottanut. Minua ahdisti edelleen - enemmän kuin mitä Williamia halatessani, vaikka olinkin silloin joutunut miettimään vastauksia jätkän ja lääkärin uteluihin -, enkä katsettani pystynyt pitämään täysin Williamista erossa, vaikka osin olisin tahtonutkin. En tosin siksi, että olisin ollut vihainen toiselle. Itselleni minä vihainen olin. Iseeni minä olin pettynyt ja pahasti. Enemmänkin en olisi tahtonut vilkaista toista, jotten näkisi hänen lähtevän. Etten painostaisi häntä lähtemään. Niin, sitä kun ajatukseni tilanteessa tarjosivat seuraavaksi vaihtoehdoksi.
Ainakaan siitä heti toinen ei kuitenkaan lähtenyt, mutta kyllä minä huomasin, ettei jätkällä ollut kaikki kunnossa(?). Tarkalleen en osannut sanoa, mitä toinen ajatteli, vaikkakin ajatukseni koettivat tehdä varsin hyvää työtä jätkän mahdollisia - minuun kohdistuvia negatiivisia - ajatuksia arvuutellessaan. Se sai minut tuntemaan vain entistä pahemmalta, koska en edelleenkään tiennyt mitä tehdä tilanteen parantamiseksi. Kunhan vain kiristin käsieni otetta polvistani ja upotin kasvoni hetkellisesti polviani vasten samalla silmäni sulkien. Vasemman käteni siteestä en jaksanut välittää, vaikka kiristynyt ote tuntuikin epämukavalta joko sen tai sitten haavojen takia. Pieni ajatus takaraivossani tuntui jopa tokaisevan, jos en olisi empinyt viiltelyideni kanssa, olisin välttynyt tältä kaikelta, mutta tiedä kuinka totta sekin oli.
Siitä ei kuitenkaan mennyt kovinkaan kauaa ennen kuin ohitse kulkevien askelten sijaan kuulin jonkun - oikeastaan kaksien askelten - suuntaavan suoraan sänkyni luokse(?). Heti en kuitenkaan asiaa sinällään tajunnut. En tahtonut varmaankaan tajuta, koska en tahtonut ketään ylimääräistä tähän enää. Se ei kuitenkaan asiaan vaikuttanut.
'Daniel', kuulin nimittäin äänen aloittavan. Äänen tunnistin psykiatriksi, mikä sai minut vastentahtoisesti avaamaan silmäni ja nostamaan kasvoni polvistani. Naisen lisäksi paikalle oli tunkenut hoitaja, jolla oli sairaalavaatenivaska käsissään. Syy siihen paljastui varsin nopeasti.
'Aiemman shokkitilasi vuoksi en voi määrätä sinulle suonensisäisesti diatsepaamia, mutta voit aloittaa Valiumin käyttämisen täällä', psykiatri jatkoi ennen sen todellisen pommin pudottamista. 'Verinäytteessäsi punasolujen määrä oli nimittäin verensiirron tarpeen rajalla, joten sen ja muutenkin tilasi vakavuuden vuoksi pidämme sinut täällä tämän päivän tarkkailussa. Jos aamulla tulokset ovat paremmat, pääset silloin kotiin. Hoitaja auttaa sinua vaihtamaan vaatteet ja katsoo, että otat Valiumin, hän sanoi rauhallisesti kuin asiassa ei olisi ollut mitään ihmeellistä. Minun mielestäni siinä kuitenkin oli, ja siksi pudistin jo päätäni kun nainen oli vasta lopettamassa viimeistä lausahdustaan. En todellakaan tahtonut jäädä. En todellakaan aikonut jäädä.
"Mä en tahdo jäädä", aloitinkin siten vastaanväittävästi pudistuksieni perään, minkä yhteydessä katseeni käväisi Williaminkin puolessa. Kuin siis toiselta apua tai tukea hakeakseni. Eivät he voisi noin vain päättää, että minun pitäisi jäädä, ja siten jätkästä katseeni palasi takaisin psykiatriin.
"Lähden kotiin, kun...kun mä oon ihan kunnossa!", jatkoin sitten hetkellisesti noususuhdanteessa olevalta ahdistukselta sanoja miettiäkseni, mikä johti tosin siihen, että loput sanat tulivat puolihuutaen. Samalla minusta tuntui, etten voinut enää vain kökkiä siinä aloillani, joten käteni polvieni ympäriltä vapaaksi laskien käännähdin istumaan Williamin puoleiselle sängynreunalle ennen kuin nousin sängystä ja lähdin jo epätoivoissani nyhtämään oikean käteni kanyylia irti.

Nimi: E.M.

16.02.2018 23:35
Chin Ho "Cho"

Valentin päätyi hetkeksi miettimään vastaustaan, mutta vaikka toisen katse karkasikin kattoon, minun katseeni pysyi tiukasti nuoressa miehessä. Ja vieläpä pääasiallisesti hänen kasvoissaan, vaikkakin katseeni tuli myös hieman vaeltaneeksi ennen kuin Valentin sitten viimein sai keksittyä mitä tahtoi minulle kertoa.
Ja ilmeisesti sitten myös hän oli Zealwickistä kotoisin - jopa hänen sukunsa oli -, mutta olipa hän myös muuallakin asunut. Venäjä tuntui kovinkin kaukaiselta ja kylmältä paikalta, mutta mistäs minä tiesin kun en ollut siellä koskaan ollut. Mieleni olisi tehnyt kysellä missä kaikkialla muualla toinen oli kenties ollut, mutta ideani keskeytyi Valentinin noustessa istumaan.
Suoraan sanoen olisin nimittäin toivonut jutustelun jatkuvan pidempään. Siis oikeasti. Olisin hyvin voinut makoilla siinä nuoren miehen vierellä paljon pidempään. Ja vielä lähempänäkin, mikä tosin nosti ajatuksena mieleeni sen, että pitihän minun edelleen leikkiä olevani töissä. Se oli varsin harmi, sillä mieleni olisi tehnyt vetäistä Valentin takaisin selälleen sängylle. Se tuskin olisi käynyt toiselle, varsinkaan kun tukkansa letittämisen jälkeen hän nousi ja lähti noukkimmaan vaatteitaan.
Minä tosin... No, minä en lähtenyt sängyltä minnekään, vaikka huoneilma nyt tuntuikin hieman viileältä paljaalla iholla. Kylkimakuultani seurailinkin vain Valentinin toimia, tai no enemmänkin silmäilin toista lävitse. Kevyen hymyn annoin ihan itseni vuoksi nousta suupieleeni. Mies olisi kyllä saanut puolestani kaivella vaatteitaan pidempäänkin ennen kuin hän lähti vetelemään vaatteita niskaansa. Käytin kuitenkin suodun ajan hyödykseni ja onnistuin samalla uppoamaan ajatuksiini varsin komeasti. Melkeinpä yhtä komeasti kuin mitä Valentin oli, jos asian tarkalleen käänsi. Komea ja hyvännäköinen hän nimittäin todellakin oli, minkä takia oli osin vaikea olla harmittelematta sitä, ettemme olleet törmänneet vapaa-ajallani. Mutta minkäs sillekään teki, piti vain ajatella positiivisesti ja nauttia maisemasta.
Sitä minä nimittäin sitten teinkin ennen kuin keskitin huomioni toisen hymähdyksen myötä paremmin hänen kasvojensa tasalle. Perään kevyt hymyni pääsi korostumaan, minkä jälkeen vastaukseni tuli kuin itsestään.
"Kiva kuulla", sanahdinkin rennosti ja samalla kasasin itseni istuvampaan asentoon. "Ja puolestani voin yllättää sinut toistekin, jos vain tahdot. Lupaan, etten anna jatkossakaan valittamisen aihetta", jatkoin siinä sitten tietäen, että minunkin pitäisi kerätä vaatteitani kasaan. Se voisi kuitenkin odottaa edes hetken.

Nimi: Kiiwi

16.02.2018 21:21
Valentin

Nyökäytin päätäni Chon vastaukselle, mutta en udellut kuitenkaan enempää, ainakaan toistaiseksi. Ja ei minulla oikeastaan ollut edes siihen tilaisuutta, sillä Cho ehti palauttamaan kysymyksen. Hetken jouduin kyllä vastaustani miettimään, suunnaten katseeni siksi aikaa katon puoleen. Nimittäin enhän minä nyt aivan koko totuutta voinut kertoa, ainakana kovin yksityiskohtaiseksi.
”Täältä kotoisin myöskin, mutta tullut muuallakin asuttua, kuten Venäjällä. Suku kuitenkin täältäpäin, joten toistaiseksi olen aina tavalla tai toisella ajautunut takaisin tänne”, vastasin.
Aiheesta ajatukseni vei kuitenkin muualle kevyt vilunväristys, sillä vaatteet tosiaan olivat vielä jossain lattian suunnalla. Siispä päätin nousta edes istumaan saakka ennen kuin olisin aivan kananlihalla.
Ensimmäisenä kuitenkin letitin hiukseni uudelleen järjestykseen, tai edes siihen malliin, että kehtaisin niillä ihmisten ilmoilla liikkua. Sen jälkeen nousin noukkimaan vaatteitani ja aloin pukeutumaan sitä mukaa kun sain niistä selkoa.
”Pakko myöntää, en ihan odottanut illan etenevän näin, mutta en toki valita”, sanahdin hymähtäen, enemmän tai vähemmän itsekseni, saatuani viimeisenä vaatekappaleena paidan päälleni.

Nimi: Lehw

13.02.2018 23:38
William

Daniel pysyi hiljaa, eikä suostunut vastaamaan kysymykseeni. Hiljaisuuden venyessä aloin olla aika varma, että tässä oli nyt jotain, mitä toinen ei halunnut minulle kertoa, mutta samalla en myöskään halunnut alkaa nyhtämään Danielista irti jotain, mitä hän ei selvästikään halunnut minulle jakaa. Kun kundi tosiaan jäi ääneti ja tuntui valuvan jonnekin tavoittamattomiini, minusta alkoi ylipäänsä tuntua tyhmältä vain istua siinä ja olla toisen halausotteessa. Mistä minä tiesin, ettei hän halannut minua pelkästään sen takia, että minä halasin häntä? Minusta tuntui pahalta.
Näin ollen aloin irrottautua halauksesta(?). Ihan jo senkin takia, että Daniel ei selvästi kaivannut tukeani, vaikka halausta ylläpitikin, mutta myös siitä syystä, että minua oli alkanut jälleen itkettää kahta kauheammin. Kaipasin jotain, jonka kanssa puhua tästä ja aiemmasta ja koko sopasta, ja se joku ei selvästi ollut Daniel. Halusin Damianin. Ja halusin itkeä hänen olkaansa vasten, en Danielin, niin kamalalta kuin se tuntuikin itselleen myöntää. Ja se entisestään pahensi kuristuksen tunnetta kurkussani.
En edes jäänyt sängylle Danielin viereen, vaan palasin penkilleni. En uskaltanut katsoa kundia silmiin, sillä olisin varmasti sanonut tai tehnyt jotain, mitä katuisin myöhemmin. Tai alkaisin itkeä. Hetkessä koko juttu oli alkanut tuntua jotenkin ylitsepääsemättömän vaikealta ja rankalta, vaikka minun oli edelleen vaikea käsittää, mitä kaikkea tässä viime tuntien aikana olikaan tapahtunut. Otin pienenä henkilökohtaisena loukkauksena myös sen, ettei Daniel suostunut jakamaan ajatuksiaan kanssani, vaikka olin ollut tässä hänen tukenaan niin kuin aina olin. Mitä järkeä oli ylipäänsä auttaa, kun hän ei selvästi halunnut apua? Niiskahdin pienesti samalla kun tuijotin huoneen kelloa ja sitten lattiaa.
Naamastani varmasti näki, että yritin pitää itseäni koossa ja samalla peitellä tunteitani ja ajatuksiani. En tiedä miten pahasti lievä loukkaannus paistoi naamastani, mutta samalla olin häpeissäni siitä, miten pikkumainen olin. Danielilla oli kuitenkin asiat huonosti, turhaan minä tässä näitä asioita vatvoin. Olinhan kuitenkin ihan yhtenä kappaleena. Fyysisesti ainakin.
Muuten sitten olisinkin vain halunnut mennä kotiin. Olin väsynyt ja itkukohtauksen partaalla enkä halunnut, että Daniel näkisi, miten rikki hän oli minut saanut pienellä viiltelytempullaan.

Nimi: E.M.

11.02.2018 17:21
Daniel

Toivomiseni tuntui olevan osin yhtä turhan kanssa, sillä William ei antanut olla. Jätkä tahtoi tietää oliko asiassa muutakin mitä hänen pitäisi tietää. Vastauksen siihen saattoi kyllä mieltää kahdella tapaa. Koska pitäisikö toisen muka oikeasti tietää koko juttu?
Niin, ja sillähän hetkellä mielipiteeni oli, että ei. Heti kun olin kuitenkin sanomassa sitä, se toinen vastauksen mahdollisuus nousi mieleeni ja yhtäkkiä minusta tuntui, että valehtelin toiselle. Tai siis sillä lailla pahalla tavalla, enkä vain jättämällä kertomatta asiaa, joka toiselle ei edes kuulunut. Tunne ei kuitenkaan saanut mieltäni muuttumaan kertomisen suhteen. Miten vitussa olisin edes sanonut asian?
Siten lopputuloksena jäin täysin hiljaiseksi ja vetäydyin enemmän itseeni. Halausta pidin kyllä yhä omilta osiltani voimassa(?) ja nojasin Williamiin, eikä katseenikaan tullut toisen kropasta mihinkään siirtyneeksi. Fyysisesti en siis vetäytynyt kauemmas toisesta, enemmänkin ajatuksen tasolla. En vain oikeasti tahtonut - osannut - avautua asiasta toiselle, ja siten vetäytyminen oli varsin paljon helpompi vaihtoehto. Ihan vaikka se ei jäljellä ollutta ahdistusta helpottanutkaan, vaan melkeinpä päin vastoin.

Nimi: Lehw

05.02.2018 22:34
William

Ensin kuvittelin, ettei Daniel vastaisi ollenkaan kysymykseeni. Toisaalta lopullinenkaan vastaus ei saanut minua vakuuttuneeksi. Kun ei tahtonut? Jos lääkäriltä saa lääkkeitä, niin ei niitä noin vaan jätetä ottamatta. Tai no, minä jätin, mutta kun tiesin, etteivät ne sopineet yliluonnollisen kropalleni, mutta se nyt oli aivan tyystin eri asia.
Sitä paitsi Daniel vaikutti muutenkin siltä, että asiassa oli mukana muutakin. Jotain, mitä hän ei minulle kertonut. Ihan vaikka väittikin, että syy oli siinä, ettei hän kuvitellut tarvitsevansa tätä toista lääkettä.
"Onko tässä jotain muutakin, mitä minun pitäisi tietää?" päädyin lopulta kysymään, kun asia jäi vaivaamaan itseäni. Olisin halunnut kysyä toiselta suoraan, miksei hän kertonut minulle totuutta, vaikka varmaan edelliset selitykset olivatkin totta. Ei vain vaikuttanut siltä, että Daniel kertoi kaikkea. En kuitenkaan halunnut samalla olla liian painostava, sillä toinen oli kuitenkin ollut vasta vähän aikaa sitten aika lähellä menettää henkensä ja saarnaaminen oli aika tylyä.

Nimi: E.M.

28.01.2018 20:37
Daniel

Jos niin saattoi sanoa, niin psykiatrin lähdettyä ja aiheen jäätyä siihen huokaisin helpotuksesta. Siltä osin siis mitä jännitykseltäni - ja ahditustukseltani - pystyin. Ja siis ainakin jäätyä siltä osin siihen.
Hetken hiljaisuuden jälkeen William nimittäin palasi aiheeseen. Katse ympäristöön vaisusti suuntautuneena en tosin tajunnut jätkän ensimmäisestä kysymyksestä sitä suoraan. Osin en varmaan tahtonut. Osin taas kysymys olisi voinut sopia aika moneen asiaan sillä hetkellä. Melkeinpä perään tulleesta tarkennuksesta en kuitenkaan saattunut erehtyä, kun toinen väänsi kysymyksensä rautalangasta. Siten suljin silmäni ja pienesti pääni nojaavaa asentoa vaihtamaen harkitsin halauksesta vetäytymistä.
En tosin siksi, ettäkö olisin kysymyksen myötä tahtonut törkätä Williamin syrjään. Ennemmin kyseessä oli kysymyksen pakoilun ajatus, koska minun ei tehnyt mieli kertoa jätkälle asiasta. Siinä hetkessä en kuitenkaan myöskään tahtonut kohdistaa katsettani jätkän kasvoihin. En kehdannut. Siksi jättäytydyinkin halaukseen. Tarkkaan en vain tiennyt mitä toiselle muka voisin sanoa.
Edelleenkään kun en tuttuun tapaani tuntunut voivan laittaa vastaan. Sen verran kuitenkin tiesin, etten koko totuutta tahtonut toiselle kertoa. Olinhan piilotellut sitä juurikin sen takia. Jotain minun oli kuitenkin sanottava, mikä johti lyhyeen viivyttelyyn vastaukseni kanssa ennen kuin avasin taas silmäni. Asennon vaihtamisen takia katseeni lepäsi nyt enemmänkin jätkän kropassa kuin ympäristössä(sovitaan näin).
"En mä tahtonut", vastasin sitten hiljaisella ja välttelevällä sävyllä. Tiesin saman tien, että sanani eivät varmasti riittäisi jätkälle vastaukseksi. Muita vaihtoehtoja minulla ei kuitenkaan tuntunut olevan, kun punnitsin totuuden vaihtoehtoja. Neljään lisäsanaan se tosin johti pienen tauon perään.
"Mä en uskonut tarvitsevani sitä", lisäsinkin osatotuuden kertoen, mutta se ei poistanut välttelevää sävyä äänestäni. Saatoinkin vain toivoa, että William antaisi aiheen olla.

Nimi: Lehw

25.01.2018 19:40
William

Jäin lähinnä vain kuuntelemaan Danielin ja psykiatrin keskustelua. Annoin yhä Danielin nojata päätäni vasten, mutta samalla kallistin omaa päätäni, jotta saatoin painaa poskeni vasten kundin solisluun aluetta(? tälle on varmaan joku parempikin sana mut en just nyt keksi). Silmäni pidin ummessa helpottaakseni itkun kanssa, vaikka eipä minua toisaalta huoneen katselu niin kiinnostanutkaan, kun kasvoni olivat sinne päin suunnatut. Ohimennen ajatukseni sivusivat myös sitä seikkaa, että olisin voinut olla lyhyempi, niin selkäni ei tarvitsisi olla aina tällaisella köyryllä, kun halasin Danielia istuvilteni.
Olin tiennyt kundin lääkityksen aloituksesta, mutten siitä, että hänellä oli määrätty myös toista lääkettä. En ymmärtänyt, miksei Daniel ollut ottanut molempia, mutta toisaalta kundi avautui asioistaan muutenkin niin kamalan vaikeasti. Joskus elämä osasi olla sitten vaikeaa, ajattelin, kun psykiatri teki lähtöä.
"Miksi?" kysyin hetken hiljaisuuden(?) katkaistakseni. Moni asia vaivasi minua tällä hetkellä enkä oikein tiennyt mistä aloittaa ilman, että itse romahtaisin. Kaipasin myös Damiania. Halusin puhua tästä hänelle, sillä serkullani oli usein parempia näkökantoja kuin minulla.
"Mikset ottanut sitä toistakin lääkettä?" tarkensin kysymystäni miltei heti perään, sillä tajusin, ettei Daniel ehkä tiennyt mitä olin lyhyellä ja laajalla kysymykselläni sattunut tarkoittamaan.

Nimi: E.M.

14.01.2018 23:17
Daniel

Vaikka itse kuuntelinkin psykiatrin sanat, en tiedä tekikö William niin. Toisen sanoista juurikaan välittämättä hän kun käski minua olemaan sanomatta niin. Tai siten tilanteen ainakin tulkitsin. Tiedä sitten tosin tarkalleen mitä en saanut sanoa. Haukkua itseäni vaiko kertoa totuutta itsetuhoisuuteni lopettamattomuudesta.
Joka tapauksessa, en minä jätkälle mennyt vastaan väittämään. Normaali tilanteessa olisin varmasti tehnyt niin. Nostanut varmaan oikein äläkän, koska tottahan se minusta oli. Siinä hetkessä en kuitenkaan uskaltanut, jaksanut taikka osin edes tahtonut. Sitä en vain tiennyt, miten minun olisi sitten pitänyt vastata, joten vastaus jäi täysin välistä. Samaten vastaamatta jätin psykiatrin sanoihin. Osin siksi, että jäin miettimään Williamin käskyä, mutta osin siksi, että vakavaa masennusta en tilanteeni syyksi uskonut. En ollut uskonut aiemminkaan kun termi oli ollut lievempi, niin miksi uskoisin nytkään.
Ja ehkä siitä nainen sitten päätteli jotain. Tai koko tilanteesta en tiennyt. Lyhyen hiljaisen hetken perään(?) psykiatri nimittäin ehdotti, että hän voisimme jatkaa hetken päästä ja että sillä välin hän voisi hakea minulle jotain ahdistukseeni. Sitä varten hänen vain piti tietää, oliko minulla jo jokin lääkitys aloitettuna. Hiljaiseksi vetäytymisestäni johtuen mieleni olisi tehnyt vain jättää siihenkin vastaamatta, mutta viiveellä silmäni avaten päädyin vastaamaan.
"On. Alotin Prozacin vajaa viikko sitten", vastasin vaimeaan sävyyn ääneni kasassa pitääkseni ja samalla paransin hieman pääni asentoa niin, että pystyin hieman edes vilkaisemaan naisen suuntaan. Williamin kädestä en kuitenkaan laskenut irti tai muutenkaan en halauksesta eroon pyristellyt. En, vaikka katseeni nyt käväiskin hieman myös ympäristössä. Sieltä se tosin palasi psykiatria vilkaisemaan hänen avattua perään suunsa.
'Aloititko siis pelkän Prozacin? Etkö saanut mitään tukevaa lääkitystä?' hän tarkenteli, mikä tuntui yrittävän saada ajatukseni panikoitumaan aiheesta ja olemuksenikin jännittyi. En edes tajunnut leukaperieni hieman rentoutuneen joko vaikenemiseni tai suun uudelleen avaamiseni yhteydessä ennen kuin jouduin siinä hetkessä jännittelemään leukaperiäni uudestaan. Ja niinpä emminkin muutaman sekuntin ajan vastaukseni kanssa. Oikeasti siis mietin psykiatrille valehtemista. Enhän ollut aikonut kertoa lisälääkityksestä Williamille.
"Mulle määrättiin myös Valium, mut en ottanut sitä", päädyin kuitenkin vastaamaan, mikä pakotti leukaperieni jännityksen hetkellisesti kaikkoamaan. Muuten jännittymiseni ei kuitenkaan ottanut kadotakseen, minkä puolesta oli hyvä, ettei nainen päättänyt kysellä sen enempää. Kunhan hän vain totesi katsovansa mitä voisi tehdä ja poistui sitten paikalta(?).

©2018 ✗ ZEΔLWICK ✗ - suntuubi.com